Yhteinen vuoropuhelutilaisuus Järviseudun julkisista hankinnoista

JÄRVI-POHJANMAAN Yrityspalvelu Oy järjestää hankintainfon alueen kuntien julkisista hankinnoista 27.1. Tänä vuonna kuntien tulevia julkisia hankintoja esitellään teemoittain.

–Yritykset eivät tunne kuntarajoja. Tämän vuoksi kokoamme eri kuntien teemoittaiset hankintaesittelyt yhteen. Näin esimerkiksi maanrakennusyrittäjä saa tietoonsa aikatehokkaasti mitä eri kuntien teknisten toimialan investointilistoille tulee vuonna 2022, kertoo yrityspalvelupäällikkö Maria Ahvenniemi.

JPYP on ollut pitkään mukana alueen kuntien ja yritysten hankintaosaamisen kehittämisessä ja vuoropuhelun lisäämisessä. Edellisen kerran hankintateemaa nostettiin esiin vuoden 2020 vaihteessa.

JULKISTEN hankintojen vuosittainen arvo Suomessa on kymmeniä miljardeja euroja ja niiden kautta avautuu runsaasti liiketoimintamahdollisuuksia yrityksille. Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n osakaskuntien (Alajärvi, Lappajärvi, Soini ja Vimpeli) talousarvioissa esitetään vuodelle 2022 yhteensä reilun 8,4 miljoonan euron nettoinvestointeja. Vaikka kaikki investointi- ja hankintaeurot eivät pysy kuntarajojen sisällä, on potista tarjolla kelpo siivu paikallisille toimijoille liiketoiminnan ja kasvun tueksi. 

Hankintainfossa tulevia investointeja ja hankintoja avataan teknisen toimialan, sivistys-, kulttuuri- ja vapaa-aika toimiala sekä sosiaali- ja terveystoimialan osalta. Ohjelmassa on myös tulevan hyvinvointialueen hankintamenettelyiden lyhyt esittely. Tulevia hankintoja esittelevät omien toimialojensa vastaavat viranhaltijat.

–Ilmoittautumisen yhteydessä yritykset voivat jättää lyhyen kuvauksen toiminnastaan. JPYP koostaa yritysten antamista tiedoista materiaalipaketin hankinnoista vastaaville, Ahvenniemi jatkaa.

Tilaisuus järjestetään vallitsevan pandemiatilanteen vuoksi webinaarina, ja linjoille pääsee vaikka kotisohvalta.  

Tilaisuuden ohjelma ja ilmoittautuminen löytyvät Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n verkkosivuilta: www.jpyp.fi/tapahtumat

Jaa juttu: