• Sivistyspalveluiden ostopalvelusopimusta muutetaan vapaa-aika- ja liikuntatoimen osalta hallinnon yksinkertaistamiseksi. Arkistokuva.

Hallintorakennetta yksinkertaisemmaksi pykälä kerrallaan

MAANANTAINA 6. syyskuuta kokoontunut Vimpelin kunnanvaltuusto napsutteli pykälät pöytään puheenjohtaja Yrjö Koivukosken johdolla alle puolen tunnin.

Asialistalla oli kaksi asiakohtaa koskien sivistystoimen tilaajalautakunnan tilausta Alajärven kaupungille.  

–Kyseessä on hallintorakenteen yksinkertaistaminen. Ari Takala Vimpelin vapaa-aika- ja liikuntapuolelta on aiemminkin tuottanut kunnan nuorisopalvelut, mutta tässä on ollut hallinnollinen kiemura, että ne on ostettu Alajärven kaupungilta. Tulevaisuudessa haluamme yksinkertaistaa tätä mallia, avasi kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli.

Vuoden vaihteen jälkeen Vimpeli tuottaa itse nuorisopalvelut pois lukien Etsivä nuorisotyö, Starttipaja, Ohjaamo sekä muut yhteistyössä toteutettavat hankkeet.

JÄRVISEUDUN jätelautakunnan varajäseneksi Antti Purosaaren sijalle valittiin Hannu Särkinen. Varsinainen jäsen on Kati Pajuoja.

JUKKA-PEKKA Uusitupa, Juha Kamppila ja Pasi Sova jättivät valtuustoaloitteen, että ennen seuraavaa teknisen lautakunnan kokousta järjestettäisiin Lakaniemen ja Rantakylän kouluille katselmus kiinteistöjen tilan selvittämiseksi päätöksenteon tueksi.

Kohdassa muut asiat Jukka-Pekka Uusitupa (ps.) nosti esille kunnan elinvoiman tiimoilta vauvarahan, josta on ollut puhetta Vimpelissäkin vuosien varrella.

–Lestijärvellä vauvarahan käyttöön ottamisen jälkeen syntyvyys nousi 1 400 prosenttia. Tuolloin asukkaita oli siellä vain 800 henkilöä, kertoi Uusitupa esimerkkinä.

*juttua muokattu 9.9. Esimerkki vauvarahasta Lestijärven kunnasta, ei Evijärveltä.

Jaa juttu: