Koronatartunnat huolestuttavassa nousussa Kauhavalla

Kotona pysyminen, hyvä hygienia, turvavälit ja maskit ovat nyt ensiarvoisen tärkeitä.

MAALISKUUN aikana Kauhavalla on tullut ilmi tähän mennessä seitsemän koronatartuntaa. Karanteeniin asetettuja, koronavirukselle altistuneita henkilöitä on Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa tällä hetkellä yhteensä hieman yli sata.

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen johtaja Piia Kujala pitää kiihtynyttä tahtia huolestuttavana.

–Jotta tartuntaketjut saadaan pysähtymään, nyt olisi kaikkien todella tärkeää välttää kaikkea turhaa liikkumista, suosia etätyötä, mikäli se on suinkin mahdollista, ja pysytellä muutenkin kotioloissa, Kujala vetoaa.

YLIHÄRMÄSSÄ sijaitseva MSK Cabinsin tehdas tiedotti maanantaina 8.3. kahden työntekijänsä koronatartunnoista.

Näiden johdosta yli sata yrityksen työntekijää on paraikaa karanteenissa. Heistä osan kotikunta on muualla kuin Kaksineuvoisen alueella.

Kaikki karanteeniin asetetut Kaksineuvoisen alueen työntekijät on testattu. Testitulokset ovat osoittautuneet negatiivisiksi.

–Emme tiedä vielä, ovatko työntekijöiden tartunnat herkemmin tarttuvaa, niin kutsuttua koronan brittimuunnosta. Meiltä on lähetetty näytteitä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekvensointiin, jossa tämä asia varmistuu. Tuloksia saamme lähipäivinä, johtava ylilääkäri Heidi Ojala kertoo.

EILEN keskiviikkona tuli ilmi joukkoaltistuminen Voltin koululla Alahärmässä.

Altistuminen on tapahtunut maanantaina 8.3. ja se koskee kolmannen ja kuudennen luokan oppilaita sekä osaa koulun henkilökunnasta. Kuntayhtymä Kaksineuvoinen on tavoittanut kaikki 31 altistunutta.

Koulun kolmas ja kuudes luokka ovat siirtyneet etäopetukseen.

–Positiivisia tapauksia on tullut ilmi myös tänään torstaina. Tartunnanjäljitys on paraikaa käynnissä. Vaikuttaa siltä, että nämä tartunnat ovat eri alkuperää kuin MSK Cabinsin tartunnat, Ojala täydentää.

MYÖHEMMIN koronapositiiviseksi osoittautuneita henkilöitä on asioinut seuraavissa paikoissa mainittuina ajankohtina: 

K-Rauta Alahärmä perjantaina 5.3. kello 14.45–15. Maski on ollut käytössä.

S-market Alahärmä lauantaina 6.3. kello 11.25–11.40. Maski on ollut käytössä.

Road House lauantaina 6.3. kello 11.50–12.05. Maski on ollut käytössä.

Road Housen Subway sunnuntaina 7.3. kello 18–18.15. Maski on ollut käytössä.

Road House sunnuntaina 7.3. kello 20.15–20.30.

Ylihärmän hammashoitola maanantaina 8.3. noin kello 9.30–10 välisenä aikana. 

Kaikkia samaan aikaan tiloissa olleita pyydetään seuraamaan vointiaan 14 vuorokauden ajan mahdollisesta altistumisesta.  

–Mikäli saat vähäisiäkään hengitystie- tai vatsaoireita, kuten nuhaa, nenän valumista, nenän tukkoisuutta, kuumetta, kurkkukipua, kurkun karheutta tai vatsaoireita, ota viipymättä yhteys omaan terveyskeskukseesi.

Jaa juttu: