Kaksineuvoinen suunnittelee Kortesjärven ja Härmien terveysasemien sulkemista

KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisen tiistain kokouksen esityslistalla on hyvinvointiasemien lakkauttaminen.

Jos kuntayhtymän johtaja Piia Kujalan esitys menee kokouksessa läpi, Alahärmän ja Kortesjärven hyvinvointiasemat suljetaan kokonaan 1. tammikuuta 2021 alkaen. Sen lisäksi Ylihärmän asema suljetaan Kauhavan uuden hyvinvointikeskuksen valmistuttua. Tämä toisi säästöjä henkilöstö-, käyttökulu- ja tilakustannuksissa yhteensä 586 000 euroa.

Evijärven hyvinvointiasemaa esitys ei koske.

Syynä on kuntayhtymän rahatilanne. Ilman palveluiden karsimista kuntayhtymä ei saavuta talousarvion tavoitetta, Kujala kertoo esittelytekstissä.

Esimerkiksi hybridimalli, jossa mikään hyvinvointiasema ei menisi kokonaan kiinni, vaan niiden palveluja supistettaisiin ja henkilökuntaa vähennettäisiin, ei Kujalan mukaan riitä talousarvion saavuttamiseen. Myös Ylihärmän aseman säilyttämistä pohdittiin Kaksineuvoisen kokouksissa, mutta sekään ei riitä.

–Hyvinvointiasemien palveluverkoston vähentäminen on ainoa keino näin mittavien säästöjen tekemiseen, säilyttäen lakisääteiset palvelut kuntayhtymän alueella. Supistuksista huolimatta pystytään kuitenkin takaamaan lakisääteisten määräaikojen toteutuminen palveluiden saatavuudessa, Kujala perustelee.

NELJÄN hyvinvointiaseman nykyiseen palvelutarjontaan kuuluvat ajanvarauksella toimiva sairaanhoitajan vastaanottotoiminta, lastenneuvolapalvelut, äitiysneuvolapalvelut (Kortesjärveä lukuun ottamatta) ja suun terveydenhuolto. Lisäksi jalkautuvina palveluina tehdään asiantuntijasairaanhoitajan vastaanottoja.

Laboratorion näytteenotto toimii kaikilla asemilla 2–3 päivänä viikossa. Lisäksi Ylihärmässä ja Evijärvellä on fysioterapian vastaanotto. Muille hyvinvointiasemilla fysioterapia- ja apuvälinepalvelut jalkautuvat asiakastarpeen mukaisesti.

Lisäksi hyvinvointiasemien yhteydessä on kotihoidon toimistotilat.

Jaa juttu: