Yrittäjien ja kunnan aamukahvit

Majakka-hankkeen Aino Alppinen ja JPYP:n Anniina Heikkilä kertoivat kuulumisia evijärveläisyrittäjille.

Julkaistu:

Aihe:

EVIJÄRVEN kunnan edustajat ja yrittäjät kerääntyivät perjantaina yhteiselle aamiaiselle jo tutuksi tulleeseen tapaan. Samalla kuultiin yritysmaailmaa koskettavia ajankohtaisia asioita.

Väistyvä kunnanjohtaja Teemu Kejonen kiitti yrittäjiä hyvästä yhteistyöstä. Hän totesi alkuun, että kunnan ja yrittäjien yhteinen palvelupolkuhanke valmistuu parin kuukauden sisällä.

–Digitaalisesta palvelupolusta siis löytyvät yhteen paikkaan koottuna kaikki elinkeinoihin liittyvät palvelut, jotka Evijärvellä on yrittäjien käytettävissä.

Hän muistutti myös, että kunnan kautta haettavaa valtakunnallista yksinyrittäjän koronatukea on saatavilla vielä syyskuun loppuun asti.

VIMPELILÄINEN Anniina Heikkilä Järvi-Pohjanmaan yrityspalvelusta puhui siitä, kuinka yritystoimintaa voi kehittää koronan kaltaisessa poikkeustilanteessa. JPYP näki keväällä tarpeelliseksi perustaa tätä varten oman projektinsa, joka jatkuu vielä toukokuuhun asti. Sen aikana kuullaan yrittäjien tarpeita ja järjestetään koulutuksia.

–Ensimmäinen tavoitteemme oli tiedottaminen, eli että yrittäjät ovat tietoisia saatavilla olevista tuista ja hakevat sellaisia tukia, joita heidän on mahdollista saada, Heikkilä kertoi.

Toinen yrityspalvelun tavoite on, että yrittäjillä on riittävästi osaamista vastata muuttuvan toimintaympäristön vaatimuksiin.

–Digitaalisuus on asia, johon jokaisen yrittäjän on panostettava. Tämä on reitti, jota kautta kasvua voi hakea haastavissakin tilanteissa, hän sanoi. –Lähdetään liikkeelle digimarkkinoinnista, johon meillä alkaa koulutus. On nähty, että ne yrittäjät, jotka ovat tällä alueella siihen panostaneet, ovat myös menestyneet.

Viimeinen tavoite on, etteivät yrittäjät koe olevansa yksin.

–On tärkeää, ettei kukaan hankalassa tilanteessa oleva koe, ettei ole ketään, jolta saada apua ja tukea. Evijärven kunnalla ja meillä JPYP:llä on henkilöitä, joihin voi olla yhteydessä.

Mainos

KOLMISEN vuotta Evijärvellä ja Lappajärvellä toiminut, te-toimiston rahoittama Majakka-hanke on ehtinyt auttaa kaiken kaikkiaan 108 työnhakijaa työllistymisessä, kertoi Aino Alppinen. Heistä evijärveläisiä on ollut 53.

Hankkeen kautta töihin on Evijärvellä ja Lappajärvellä päässyt 73.

Koska työn löytäminen on haastavaa, Alppinen on pyytänyt työnhakijoita kouluttautumaan uudelleen sellaisille aloille, joihin tällä seudulla tarvitaan työvoimaa, kuten lähihoitajiksi ja alumiinihitsaajiksi.

–Osaamista ei koskaan ole liikaa, vaan sitä tarvitaan aina lisää. Välillä on piinallista, kun edessäni istuva, työtä hakeva 35-vuotias mies sanoo, että hän ei enää koulun penkille palaa.

Palkkatukityö on asia, jota tänä päivänä kannattaa hyödyntää, Alppinen kertoi yrittäjille.

Palkkatuki on rahallinen tuki, jolla te-palvelut korvaa työnantajalle osan työttömän työnhakijan palkkauskustannuksista. Työnhakijan näkökulmasta palkkatuki on mahdollisuus saada sellaistakin työtä, johon hänen ammatillinen osaamisensa ei ihan riitä tai jolla on tehtävissä selviytymiseen vaikuttava vamma tai sairaus.

Sitä voidaan myöntää myös yli 60-vuotiaille työttömille työnhakijoille, jotka ovat olleet yhtäjaksoisesti työttömänä vähintään 12 kuukautta juuri ennen palkkatuen myöntämistä.

Alppinen toivoo, että työmarkkinoilla päästään eroon ikäsyrjinnästä ja ihmisiä aletaan pitää työmarkkinoilla pidempään.

–On selvä, että kun mittarissa on yli 60, niin kilometrit näkyvät. Mutta olen huomannut, ettei yli kuusikymppisiä työnhakijoita kannata aliarvioida, vaan he voivat olla pahuksen hyviä työntekijöitä. He ovat perinteistä yrittäjäsukupolvea ja tottuneet tekemään töitä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.