Marketpäällikön kapula siirtyy Kinnuselta Salmenautiolle

Kortesjärven S-marketissa tapahtuu muutoksia johdon puolella. Pitkään marketpäällikön tehtävässä toiminut Niko Kinnunen siirtyy Sale Lapuan palvelukseen ja uutena marketpäällikkönä aloittaa Heidi Salmenautio.

KORTESJÄRVEN S-marketin marketpäällikkö vaihtuu. Pitkään myymälässä kyseisessä tehtävässä toiminut Niko Kinnunen siirtyy Sale Lapuan palvelukseen ja uutena marketpäällikkönä aloittaa myymälän nykyinen apulaispäällikkö Heidi Salmenautio.

Tehtävästä siirtyvä Kinnunen sanoo suurimpana syynä työnkuvan vaihtoon olevan työmatka-asiat.

–Seinäjoelta kulkiessa kilometrejä kertyy vuositasolla 3000 kilometriä. Se vastaa suurin piirtein 300–400 työtuntia vuoteen. Kesällä ajaminen sujuu mukavasti, mutta varsinkin talvell, kun on jo lähtiessä ja palatessa pimeää, niin se vaikuttaa arkeen paljon. Salesta on lähdetty ja Saleen taas palataan, joten tietyllä tapaa nyt ympyrä sulkeutuu, Kinnunen toteaa.

Kinnusella tuli elokuun alussa seitsemän ja puoli vuotta täyteen marketpäällikön työssä Kortesjärvellä. Hän aloitti työuransa Eepeen organisaatiossa 15 vuotta sitten Megakeskuksella, josta hän siirtyi Sorsanpesän Salemyymälän ja Peräseinäjoen S-marketin kautta Kortesjärvelle työskentelemään. Kinnunen kertoo monien asioiden muuttuneen kuluneiden vuosien aikana.

–Henkilökunta on vaihtunut moneen otteeseen ja kaikenlaista on tullut nähtyä. Täällä Kortesjärvellä on kuitenkin aina ollut loistava marketti ja hyvät asiakkaat, Kinnunen kommentoi.

S-MARKET Kortesjärvi siirtyi vuodenvaihteessa kokonaan uusiin tiloihin. Kinnunen sanoo uusien tilojen olevan logistisesti edeltäjiään huomattavasti sujuvammat.

–Muutto meni paljon paremmin kuin odotettiin. Tilat ovat loistavat ja valikoima kasvoi todella paljon. Tilojen koko vaikuttaa myös moneen asiaan. Edellisessä esimerkiksi oli todella ahtaat hyllyvälit, mikä loi runsaasti enemmän haasteita päivittäiseen työskentelemiseen, Kinnunen tarkentaa.

Marketpäällikön tehtävä edellyttää Kinnusen mukaan hyvää kokonaisuuden hallintaa ja rauhallisuutta. Myös asiakaspalvelu on tärkeä osa päivittäistä työskentelyä.

–Kaikki ei tapahdu aina hetkessä, joten heti ei kannata aina menettää malttiaan. Moni asia on pitkissä kantimissa, niin pitää olla pitkäjänteisyyttä. Kun malttaa kuunnella, niin pääsee pitkälle, Kinnunen opastaa.

Pitkäaikainen marketpäällikkö välittää kiitoksensa kaupan asiakkaille ja toteaa oppineensa paljon työkuvassaan Kortesjärvellä.

–Hienot ajat ovat olleet. Päällikkönä tulee paljon uutta asiaa ja kehitys kehittyy. Aikansa kuitenkin kutakin ja nyt innolla uusia haasteita kohti, Kinnunen päättää.

SEURAAVANA marketpäällikkönä aloittava Salmenautio kertoo odottavansa mielenkiinnolla uusia haasteita uuden työnkuvan parissa.

–Oli positiivinen yllätys tulla valituksi. Nyt kun työtehtävät laajentuvat, niin pääsee varmasti oppimaan uutta, Salmenautio arvioi.

Salmenautio on kerennyt työskentelevään Kortesjärven S-marketissa apulaispäällikön tehtävässä seitsemän vuoden ajan, joten kaikki asiat eivät tule täysin uusina. Vastuun aste nousee kuitenkin uudessa työnkuvassa edeltävää tehtävää korkeampaan rooliin.

–Marketpäällikkö vastaa isommassa kuvassa asioista ja on keskeisessä roolissa silloin, kun päätöksiä tehdään. Mitään radikaaleja muutoksia ei nyt ole heti tulossa, mutta pientä jatkuvaa muutosta ja kehitystyötä myymälässä tehdään tietenkin jatkuvasti, Salmenautio ilmoittaa.

Jaa juttu: