Rukoushuone maalataan talkoilla

Purmojärven rukoushuoneyhdistyksen kylänraitin varrella sijaitsevan rukoushuoneen julkisivua on aloitettu maalaamaan.

Purmojärven rukoushuoneyhdistyksen kylänraitin varrella sijaitsevan rukoushuoneen julkisivua on aloitettu maalaamaan.

Maalaustalkoissa oli viime keskiviikkona paikalla kymmenkunta yhdistyksen aktiivia. Työn alla oli muun muassa vanhan maalin raapiminen irti ikkunakehyksistä. Ne on tarkoitus säilyttää alkuperäisen näköisinä kitattuine laseineen.

Rukoushuone on kylässä perustetun itsenäisen yhdistyksen omistuksessa, eikä siis kuulu seurakunnalle. Pian 90-vuotias rakennus on yhä arkkitehtuuriltaan lähes alkuperäisessä asussa, mutta vuosien varrella sitä on muun muassa maalattu, ja juhlasalin keskellä ollut puukamina vaihtui sähköpattereihin. Viimeisin isompi remontti oli lattioiden ja vessojen uusiminen 80-luvulla.

Talkoot jatkuvat myös tulevina vuosina, jos tarvetta on ja rahaa riittää. Varoja kunnostamiseen kerätään huutokauppa-myyjäisillä, jotka järjestetään talolla 29. heinäkuuta. Samalla on kesäasukkaiden keskuudessa jo perinteeksi muodostuneet kesäseurat. Yhdistyksessä toivotaan, että kyläläiset toisivat tapahtumaan myytäväksi esimerkiksi leivonnaisia ja käsitöitä. Lisäksi lahjoituksia ottavat yhdistyksen puolesta vastaan Eira Lahtinen ja Leila Jutila.

Puheenjohtaja Lasse Hokkala kertoo, että yhdistysmyyjäiset ovat Purmojärven kylässä pitkäaikainen perinne, mutta rukoushuoneyhdistys ei ole sellaisia kuitenkaan viime vuosina järjestänyt. Usean sadan euron maalausurakkaan ja muihin tuleviin töihin ei kuitenkaan muuten olisi varaa, sillä yhdistys saa käyttötuloja ainoastaan kolehdeista, kahvitarjoiluista ja seurakunnan rahallisista avustuksista.

Lue lisää rakennuksen historiasta Järviseudun Sanomien numerosta 27.

Jaa juttu: