Vimpeli

  1. Aittamuseo sai oman lipun

    Tuuli hulmautti tyynehköstä säästä huolimatta Anteron aittamuseon lipun liehumaan, kun Voitto Jaakkola ja Markku Lehtiniemi nostivat sen salkoon lauantaina. Vimpeliin, Anteron aittamuseon pihapiiriin kerääntyneet museopäivän vieraat saivat ihailla siniselle pohjalle painettua Storstrangin puumerkkiä sekä vuosilukua 1941.

  2. Leikkipuistot kuntoon kehityshankkeella

    Vimpelin kunnan ylläpitämien leikkipuistojen kehityshanke on käynnistynyt. Kuntalaisilla on mahdollisuus kertoa mielipiteitään ja ehdotuksiaan eri leikkikentistä, niiden kehittämisideoista sekä mahdollisista poistettavista kentistä, sähköisesti sekä facebookin kautta elokuun loppuun saakka.

  3. Vedon kuti jäi piippuun

    Saarikentällä nähtiin keskiviikkona tiukka ottelu, kun sarjakakkonen Veto ja kolmonen, Sotkamon Jymy, iskivät yhteen. Ottelu oli tiukka ja päättyi Arttu Ruuskan laittomaan viimeiseen lyöntiin toisen jakson viimeisen vuoroparin tasoittavalla. Kolmas palo ja Vedon kiri jäi kesken, tilastoihin voitto Sotkamolle 0-2 (2-4, 1-3).

  4. Asuntoauto paloi Vimpelissä

    Hälytys keskisuuresta tulipalosta tuli keskiviikkona 4.7.2018 kello 19:47.

  5. Lehtimäeltä kotoisin oleva, Helsingissä opiskellut ja pitkään asunut Antti Hintsa on palaamassa Pohjanmaalle. Hän peri veljensä kanssa sukupolvenvaihdoksen yhteydessä metsätilan ja on osa-aikainen metsäyrittäjä. Pääammattinsa valokuvauksen kautta hän tutkii ihmisten suhdetta metsään Kotini on metsä-hankkeessa Alajärven, Vimpelin ja Soinin alueella.

  6. Luvassa hyvää markkinafiilistä

    Ihmiset ovat hyvällä tuulella. Aurinko paistaa. Paras tunnelma tulee siitä, että ihmiset viihtyvät, kuvailee Vedon toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Kujala markkinafiilistä Vimpelissä. Vedon järjestämät markkinat nousevat Saarikentälle lauantaina kello 10-15 väliseksi ajaksi, nyt kolmatta kertaa.

  7. Vimpelissä halutaan keskittyä positiivisuuteen. Yrittäjäyhdistys järjestää äänestyksen kunnan positiivisimmasta henkilöstä.

  8. Saarikentällä murtovarkaita

    Murtovarkaat ovat iskeneet kahteen otteeseen Saarikentän jokikioskille.

  9. Vanhojen kyläkuvien näyttely kirjastoon

    Vimpelin kirjastoon ollaan kokoamassa vanhojen valokuvien näyttelyä, johon kuka tahansa voi tuoda omistamiaan kuvia. Aikarajana on 60-luku. Näyttely on otsikoitu Vanhat kuvat puhuvat.

  10. Haja-asutusalueiden jätevesineuvontaa kohdistetaan ensisijaisesti lainsäädännössä mainituille herkille aluille, mutta neuvonta on avointa kaikille haja-asutusalueella sijaitsevan kiinteistön jätevesiasioita pohtiville.