Uutiset

  1. Järvi-Pohjanmaan peruspalvelujohtajan virkaan haki 10henkilöä.

  2. Yhdistysihmiset kokoontuivat keskiviikkona 27.1. virtuaalisesti saman pöydän ääreen Evijärven ja Kauhavan kuntien sekä Kuntayhtymä Kaksineuvoisen edustajien kanssa. Kolmatta kertaa järjestetyn kumppanuuspöydän puheenaiheena oli järjestöystävällinen kunta, eli kuinka kunnat voivat luoda toimintaedellytyksiä järjestöille.

  3. Järvi-Pohjanmaan hammashoitoloihin Alajärvelle, Lappajärvelle, Vimpeliin ja Lehtimäelle on mahdollista varata aika hyvis.fi-palvelun kautta, jos tarvitsee ajan aikuisen hammastarkastukseen, hampaan tai paikan lohkeaman korjaamiseen tai suuhygienistin vastaanotolle hammaskiven ja värjäytymien poistoon. Alajärven hammashoitolassa itseilmoittautumisautomaatti sujuvoittaa palvelua omalta osaltaan. Sen käyttöä ilman vanhempaa saapuvan lapsen osalta helpottaisi oman henkilötunnuksen muistaminen, sillä yleensä lapset eivät kuljeta Kela-korttia mukanaan.

  4. Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakuntaliitot ovat käynnistäneet yhteisen selvitystyön, jonka tavoitteena on tutkia maakuntien alueella potentiaalisia uusia alueita tuulivoimatuotantoon.

  5. Pohjanmaan poliisi tutkii tällä hetkellä asiaa työtapaturmana.

  6. Vimpelin kunta avaa näyttävästi pienen "kamppailukulttuurikeskuksensa" Rantakylällä keskiviikkona 3. helmikuuta. Avajaisissa on paikalla olympiapainija Rami Hietaniemi, joka ottaa entisen koulun liikuntasaliin tehdyn painimolskin virallisesti käyttöön painiottelulla kunnanjohtaja Sam Leijonanmielen kanssa. Päivän aikana kunnan koululaiset pääsevät tutustumaan painin saloihin Hietaniemen johdolla.

  7. Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen verkkosivut on julkaistu osoitteessa www.epsoteuudistus.fi Sivuilla kerrotaan mitä, miksi ja miten sote-uudistusta tehdään. Sivuilta löytyvät myös ajankohtaiset asiat sote-uudistuksen saralta. Lisäksi sivujen kautta kuka tahansa…

  8. Päivän aikana kuullaan useita puheenvuoroja eri ulkoilukohteista sekä Suomen että Ruotsin puolelta. Planeettageologi ja kraatteritutkija Teemu Öhman tuo webinaarissa esiin geomatkailun mahdollisuuksia. Asiantuntijat kertovat, miten paikallisista reitistöistä ja muista luontomatkailukohteista saa kaikki hyödyt esiin, miten kannattaa suunnitella uusia kohteita ja kuinka voi uudistaa jo olemassa olevia reittejä tai nähtävyyksiä esimerkiksi tarinallistamisen, yritystoiminnan tai tietyn teeman avulla. Koronan vaikutuksista luontomatkailuun puhuvat Leader Ålandin toiminnanjohtaja Alexandra de Haas ja huippukokki Michael Björklund Ahvenanmaalta.

  9. Kirjoittaja Tapani Tyynelä etsi kaukokaipuun klassikoihin kuuluvan Mombasa-laulun tunnelmaa Keniassa tammikuussa 2006.

  10. SUOMEN maatalousmuseo Sarka etsii yhteistyökumppanikseen kesän 2021 kesäkohdetta. Kesäkohteena voi toimia ei-ammatillisesti hoidettu museo, kokoelma tai muu vastaava kohde. Sen tulee aihepiiriltään käsitellä maatalouden tai maaseudun historiaa tai nykyaikaa. Tarkoituksena on nostaa…