Uutiset

  1. LAPPAJÄRVEN Palvelukoti Maijala on myynyt toimitilansa ja liiketoimintansa Attendolle. Toiminta alkoi uuden omistajan toimesta 1.1.2021. Mitään muutoksia toimintaan ja henkilöstöön ei tule: vanhusten hoito tapahtuu entisen hyväksi havaitun toimintatavan mukaisesti, kertoo vanhustenpalveluyhdistys tiedotteessaan.

  2. LAPPAJÄRVEN Lionsien järjestämä Hyvän Mielen Joulupuukeräys tuotti suurimman potin historiansa aikana. Keräyksen tuotto oli 2 783 euroa.

  3. Vimpelin Veto lähtee kohti uutta pesäpallokautta toiveikkain mielin.

  4. –Ilman koronaa ei varmasti olisi tehty näin suuria muutoksia tällaisella aikataululla, Kivitipun toimitusjohtaja Susanna Keskinen toteaa uudistuksista, jotka toteutettiin viime vuoden aikana.

  5. Koronarajoitukset ja -suositukset jatkuvat. Kauhavan Y-Kinossa niitä on aina noudatettu tarkkaan, mutta yrittäjä näkee myös epäkohtia.

  6. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 11.1.2021 yksi uusi koronavirustartunta. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 444. Sairaalahoidossa on muutamia koronaviruspotilaita.

  7. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ilmoitti maanantaina aamupäivällä, että koronatartuntamäärät ovat kääntyneet uudelleen kasvuun ja täyttävät edelleen kiihtymisvaiheen kriteerit. Viime vuoden viimeisellä viikolla (viikko 53) todettiin 10 tapausta ja tämän vuoden ensimmäisen viikon tapausmäärä on 15. Ilmaantuvuus on ollut 14 viimeisen vuorokauden aikana 13/100 000 asukasta. Osa viimeaikaisista tartunnoista on ulkomailta (20 %) ja esimerkiksi perhepiiristä saatuja tartuntoja oli 27 %.

  8. Moottorikelkkailua koskevat säännökset ovat tänään muuttuneet turvallisempaan suuntaan. Liikenneturvassa turvallisuusperusteista muutosta kiitellään. Yksi keskeinen muutos selkeytti sitä, millä välineellä virallisilla moottorikelkkareiteillä saa kulkea. Virallisille kelkkailureiteille ei ole lumiseen aikaan asiaa moottorittomilla ajoneuvoilla, kuten polkupyörillä tai eläinvaljakoilla, ellei reitinpitäjä ole erikseen tätä lisäkilvellä sallinut.

  9. Sunnuntaina kello 17:00 aikoihin Vimpelin Sääksjärvellä tapahtui liikenneonnettomuus Vanhanpihantien ja Veteliin johtavan tien 750 risteyksessä. Onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöautoa ja kolme ihmistä. Vetelin suunnasta tietä 750 tullut auto oli osunut vastaantulevan auton…

  10. Alajärven Keitele Timberin sahan kuivaamosta pakkasilmaan purkautunut voimakas vesihöyry aiheutti palohälytyksen lauantai-iltana ennen kello kymmentä. Paikalle hälytetyt pelastuslaitoksen yksiköt totesivat tilanteen oleva vaaraton. Keitele Timberin yksikkö sijaitsee Alajärvellä…