Uutiset

  1. Talven tähän mennessä kylmin päivä (15.1.) nosti sähkönkulutuksen vuoden ennätyslukemiin. Suomen kaikkien aikojen huippukulutus oli 15 100 MW, joka toteutui 7.1.2016. klo 17-18.

  2. Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä tiedotti perjantaina iltapäivällä, että alueella ei ole todettu uusia koronatartuntoja 25.12. jälkeen, ja että marraskuussa suljettuja toimintoja aletaan avaamaan asteittain aluehallintoviraston ohjeet huomioiden.

  3. KAIKKI Järvi-Pohjanmaan perusturvan asumispalveluyksiköissä asuvien vanhusten omaiset eivät noudata pandemiajohtoryhmän asettamia ohjeistuksia, joilla pyritään turvaamaan ikäihmisten terveys ja turvallisuus. Hoidon ja hoivan palvelujohtaja Marita Ylilahti muistuttaa toimintaohjeiden merkityksestä. Järvi-Pohjanmaan perusturvan alueella on kuollut toisen korona-aallon aikana yhteensä 10 henkilöä, joilla on todettu koronatartunta. Seitsemän heistä oli asumisyksikkö Kultakämmenen asukkaita. Koronaan menehtyneiden keski-ikä on 86 vuotta.

  4. Pesäpalloliitto siirtää talvikauden aloitusta – “tässä tilanteessa tarvitaan uutta ja innovatiivista ajattelua” Halli-SM-turnausten oli määrä käynnistyä tammikuun lopulla. Pesäpalloliitto on kuunnellut seurojen näkemyksiä, seurannut tiiviisti viranomaisohjeita ja tilannekuvan kehittymistä. Kesän 2020 onnistumiset rohkaisevat tekemään myös talvikauden pelitapaan muutoksia ja siirtämään sen aloitusta maalis-huhtikuulle.

  5. EVIJÄRVEN entinen kunnanjohtaja, Askolan kunnan johtoon syyskuussa siirtynyt Teemu Kejonen menehtyi nopeasti edenneeseen syöpään tiistai-iltana Meilahden sairaalassa. –Olemme todella järkyttyneitä. Teemu jäi terveenä miehenä joulunviettoon, ja hänen piti palata loppiaisen jälkeen…

  6. KOKO maan vesistöjen jää on 10–30 senttiä ohuempaa kuin tavallisesti tähän aikaan. Etelä-Suomen järvien jäitä ei ole vielä pystytty turvallisesti mittaamaan, kertoo Suomen Ympäristökeskus.

  7. EVIJÄRVEN kaakkoisosassa, Välijoen laskukohdassa sijaitsevaa Jokisuunlahden ja Valmosannevan Natura 2000 -aluetta ruopataan, tiedottaa Etelä-Pohjanmaan ely-keskus. Tavoitteena on lintujen elinolojen parantaminen osana Ympäristöministeriön Helmi-suojeluohjelmaa. Lintuvesien kunnostaminen on…

  8. MAATALOUSYRITTÄJIEN eläkelaitos Mela on päättänyt, että Kurikan kaupungilla on parhaat edellytykset toimia jatkossa Etelä-Pohjanmaan lomituspalveluiden toimeenpanijana. Etelä-Pohjanmaan maatalouslomituksen paikallisyksiköt yhdistetään 1.1.2022 alkaen. Etelä-Pohjanmaalla toimii tällä…

  9. KORTESJÄRVEN koulun B-osan purkamisen jälkeen kaupunginhallitus on pohtinut jäljelle jääneen, vuonna 2016 rakennetun A-osan kohtaloa. Viimeisimmässä kokouksessaan kaupunginhallitus päätti, että A-osa säilytetään ja sen harjakorkeutta nostetaan esteettisistä syistä 60…

  10. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen 13.1.2021 neljä uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen lähteet ovat pääosin muualta Suomesta ja liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 452.