Uutiset

  1. VOLTIN koululla Alahärmässä tuli keskiviikkona 10.3. ilmi joukkoaltistuminen koronapositiiviselle henkilölle. Altistumista tapahtui kolmannella ja kuudennella luokalla maanantaina 8.3. Altistuneiden joukossa on sekä koulun oppilaita että henkilökuntaa. Kuntayhtymä Kaksineuvoinen on…

  2. OUTDOOR Leader -hanke järjestää ”Onko retkeilyreittisi kunnossa ja turvallinen” -webinaarin torstaina 18. maaliskuuta kello 17.30–19.30.

  3. JPYP järjestää Uusien yrittäjien rahoitusaamun Teams-tilaisuutena keskiviikkona 17.3.2021 kello 8.00–9.30. Tilaisuudessa palveluistaan ovat kertomassa Leader Aisapari ry, TE-palvelut sekä OP Alajärvi.

  4. Leader Aisaparin kotisivut ovat uudistuneet entistä asiakasystävällisempään suuntaan. Perustana ovat entiseen tapaan ohjeet rahoituksen hakemiseen ja hankkeiden toteuttamiseen, mutta nyt jokainen toimija löytää oman alasivunsa kautta myös tarkemmin yksilöityä tietoa. Samalla on parannettu sivujen saavutettavuutta.

  5. Lappajärven jäällä kulkee niin perinteisiin kuin nykyteknologiaankin metodeiltaan pohjaavia kalamiehiä.

  6. HELMI-ELINYMPÄRISTÖOHJELMA käynnistyi keväällä 2020. Sen tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ennallistamalla ja suojelemalla arvokkaita elinympäristöjä, kuten perinnebiotooppeja ja lintuvesiä. Kunnostettavat kohteet valitaan tehtäviin luontokartoituksiin perustuen. Kunnostustoimet suunnitellaan yhteistyössä maanomistajien kanssa ja toimet voidaan kokonaisuudessaan rahoittaa Helmi-ohjelmasta.

  7. Vimpeliläinen Seija Huopana on toiminut puolet elämästään vanhusten parissa. Työuraa kotihoidossa ja Intervallissa on kertynyt jo 30 vuotta.

  8. Hannu Takala soitti mielenkiintoiseksi tietämälleen tyypille. Puheluun vastasi Tuomari Nurmio. Mitä pitkän linjan muusikolle kuuluu?

  9. LUOMA-AHOLLA asuva Maija Yli-Hemminki nauttii kylmäaltistuksesta lähes päivittäin. Hän hakee kehon ja mielen rentoutta kotinsa takaterassille sijoitetusta pakastinarkusta, jonka hyiseen veteen pulahtamalla saa kokonaisvaltaisen hyvän olon samaan tapaan kuin avantouinnista.

  10. Alajärven kaupunginjohtaja Vesa Koivunen, Lappajärven kunnanjohtaja Sami Alasara ja Vimpelin kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli toteuttivat maailman pisimmän kuntajohtajien hiihtokokouksen hiihtämällä Lappajärven ympäri 5.3.2021 (Arctic mayors ski march). Lue, mitä kunnan isät hiihdellessään linjasivat.