Uutiset

  1. Vimpelin tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 13. elokuuta yksimielisesti, että Metsätarhan päiväkoti siirtyy väistötiloihin Rantakylän koulun pihapiiriin, jonne vuokrataan viideksi vuodeksi kontit eli viipaleratkaisu päiväkodin käyttöön.

  2. KÄRNÄN metsästysseura piti kesäkokouksen sunnuntaina 1. elokuuta. Seura hyväksyi yhden uuden jäsenen. Metsäkaurista päätettiin ampua Kärnässä kuusi kappaletta. Jokaisella on oikeus ampua yksi, kunnes kiintiö tulee täyteen. Jäsenen tulee ilmoittaa kaadosta välittömästi Ari-Pekka…

  3. CROSSKARTIEN SM-sarjan finaali ajetaan tulevana lauantaina Vilppulassa Särkikankaan radalla. Alahärmäläinen 14-vuotias Elias Kalliokoski lähtee kauden päätöskilpailuun kuudennelta sijalta. Hänen tavoitteenaan on nousta palkintokorokkeelle ja jopa SM-mitaleille. Kalliokosken kausi on…

  4. KUNTAYHTYMÄ Kaksineuvoisen yhtymähallitus myönsi viimeviikkoisessa kokouksessaan eron Piia Kujalalle.  Hallitus päätti, että virka täytetään sisäisin järjestelyin 1.9.2021–31.12.2022 väliseksi ajaksi. Sijaisuuteen valittiin kuntayhtymän sosiaalipalvelujohtaja Eija…

  5. Soinilaisten muusikoiden iltaa vietetään jälleen Soinin Yhteistalolla 28.8.2021 klo 18 alkaen. Tapahtuma on jo neljäs laatuaan ja nostanut suosiota vuosi vuodelta.

  6. Ralliautoilun SM-kauden viides osakilpailu, SM Top Building -ralli, vei sarjan kilpailijat Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maisemiin. Kilpailu päättyi monen käänteen jälkeen SM2-luokan hallitsevan mestarikaksikon Ville Hautamäen ja Mika Juntusen kakkossijaan.

  7. Walk-in koronarokotustilaisuudet jatkuvat Järvi-Pohjanmaalla. Rokotukset laajenevat koskemaan myös 12-15-vuotiaita Järvi-Pohjanmaan perusturvan alueella. Näiden ikäluokkien rokottaminen toteutetaan kouluterveydenhuollon organisoimana ja yhteistyössä koulujen kanssa.

  8. Evijärven kotihoidossa on palattu jälleen normaaliin arkeen.  Kotihoidon työntekijällä toissaviikolla todettu koronatartunta johti sekä työntekijöiden että asiakkaiden altistumisiin. Karanteeniin asetetuille tehdyt koronatestit ovat kaikki olleet negatiivisia, eli yhtään jatkotartuntaa…

  9. ALAJÄRVEN rantaan on ilmestynyt taideteos. Hiekkalaatikko-nimisen taideteoksen ovat tehneet osana Aisaparin kesätaiteilijat Maria Mäki, Mirka Sulander ja Joanna Hamberg. Teoksen puuosa on koivua ja sen päälle on rakennettu valetusta akryylilevystä kuutio, joka on täytetty hiekalla,…

  10. Tapolanvuoren alue on (ollut) taitelijan taistelutanner, joissa henki on ottanut väkevän otteen materiasta, voittanut ja muovannut sen muotoonsa. Kiviä on paikalle tuotu Alajärven Viranperältä, Pihtiputaalta ja Kaustisiltakin.