Uutiset

  1. Myöhemmin koronapositiiviseksi todettu henkilö on vieraillut Kauhava Motor Show’ssa lauantaina 24.7.2021 kello 11–17. Henkilö on käyttänyt maskia.  Mikäli olit paikalla samaan aikaan, seuraa vointiasi. Jos saat lieviäkään oireita, varaa aika koronatestiin. Mikäli sinulla ei ole…

  2. JÄRVI-POHJANMAAN terveyskeskuksessa Alajärvellä järjestetään rokotusillat keskiviikkona 4. elokuuta ja tiistaina 10. elokuuta kello 16–18. Molemmille päiville on avattu ajanvaraus hyvis.fi-palveluun. Keskiviikkona 4.8. rokotukseen voi tulla myös ilman ajanvarausta. Rokotukset tehdään…

  3. Juuso Vesala pikkuleijoniin

    Juuso Vesala on valittu Leijonien U18-jääkiekkojoukkueeseen. Pikkuleijonat pelaavat elokuun alussa kansainvälisessä Hlinka Gretzky Cupissa.

  4. TASAVALLAN presidentti Sauli Niinistö myönsi joulukuussa Eläkeliiton Evijärven paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Matti Kuusisaarelle Suomen valkoisen ruusun ensimmäisen luokan mitalin kultaristein. Koronasta johtuen Eläkeliiton Etelä-Pohjanmaan piirin yhteisiä tilaisuuksia on kuitenkin…

  5. LAPPAJÄRVEN kunta valitsi kesäkuussa uuden kaksisanaisen sloganin markkinointiinsa. Internetin keskustelupalstalla on muisteltu Alivaltiosihteerin Lappajärven kunnalle luomaa myyttistä markkinointilausetta. Miten Lappajärvi sai ilmaista mainosaikaa ohjelmaan? Sattumaltako sen…

  6. KAUHAVAN hyvinvointikeskuksessa järjestetään perjantaina 6. elokuuta kello 9–11 koronarokotusten niin kutsuttu walk in -tapahtuma. Ensimmäiselle rokoteannokselle voi tuona aikana tulla ilman ajanvarausta. Kulku pääovista. Rokotteet annetaan saapumisjärjestyksessä. Valmisteena…

  7. Evijärvellä Ulla Vesala järjesti ja toteutti sokkoretken. Lähtö tapahtui Sopulan kylätalon edestä.

  8. Sadonkorjuu käynnistyy Järviseudulla 1-2 viikkoa etuajassa. Puintien ajalle sääennusteet enteilevät muutosta kosteampaan.

  9. Superpesiksen sarjataulukon kärkijoukkueet kohtasivat Saarikentällä sunnuntaina. Tiukka ja vähäjuoksuinen ottelu päättyi 2–0 (2–0, 4–2) Vedolle.

  10. Jokikylän kylätalolla bingoillaan torstaisin. Kokeneet bingoketut antoivat näkemyksiään pelin saloista.