Uutiset

  1. ERITYISESTI sukupolven- ja omistajanvaihdosta suunnitteleville maatilan jatkajille sekä maatalousalalle aikoville suunnattu Maatalousyrittäjävalmennus alkaa jälleen Alajärvellä. Koulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena Järviseudun ammatti-instituutin Alajärven toimipisteessä…

  2. VR SULKEE Kauhavan rautatieaseman odotustilan ja siihen kuuluvan wc:n elokuun lopussa. Odotustilaan lisätään sulkemisesta kertovat julisteet elokuun alussa ja lisäksi VR viestii asiasta vr.fi-sivustolla. Kauhavan aseman odotustilan lisäksi suljetaan Lapuan, Kannuksen, Karjaan ja Salon asemien…

  3. Etelä-Pohjanmaan koronatilanne on nyt todella paha.

  4. Kaksijakoinen peli Saarikentällä päättyi Vedon tappioon. Kempele saalisti voiton luvuin 1–2 s (8–2, 2–5, 1–4).

  5. SEINÄJOEN ammattikorkeakoulu käynnistää Järviseudulla ja Suupohjassa elokuussa ensimmäistä kertaa avoimen ammattikorkeakoulun opintoina sekä konetekniikan että automaatiotekniikan polkuopintoryhmät. Ilmoittautuminen opintoihin alkaa tiistaina 10.8. kello 8 ja päättyy jo perjantaina…

  6. ALAJÄRVEN Ankkurien Ykköspesisjoukkueen pelinjohtotiimiin tulee muutoksia, kun Juha-Matti "Jade" Jaatinen astuu pelinjohtajan rooliin. Tämän kauden pelinjohtokaksikko Santeri Särkinen ja Toni Nevantakanen jatkavat töitä Jaatisen rinnalla. Uusi pelinjohtotiimi on jo kovasti alkanut hiomaan…

  7. PuPe–LaVe 0–1 (3–3, 2–4)

  8. LaVe–OsVa 2–0 (5–3, 3–0)

  9. TÄMÄN vuoden sisuikäisten piirinmestaruudet ratkottiin viime viikonloppuna Kauhajoella. LaVen Emma Latvala hyppäsi kolminkertaiseksi piirinmestariksi. Latvalan kaulaan ripustettiin kultamitali 13-vuotiaiden tyttöjen kolmiloikassa, pituudessa ja korkeudessa. Perjantain kolmiloikan voittotulos…

  10. LAPPAJÄRVEN kirjastossa on esillä alajärveläisen taiteentekijän Ulla Hautamäen koivuaiheisia maalauksia elokuun 28. päivään saakka. Hautamäki on maalannut selkeitä, pelkistettyjä koivurunkoja aina vuodesta 2009 lähtien. Useat niistä ovat päätyneet sarjoiksi. Teema on kulkenut…