Vesterinen Yhtyeineen Lappajärven kesäteatterissa

13.8.2021 19:00 — 21:00

Vesterinen Yhtyeineen on tätä nykyä kymmenhenkinen kokoonpano, jonka musiikillinen kirjo on kerrassaan laaja. Sumeilematon tutkimusmatkailu, milloin Ennio Morriconen kartoittamilla lännenmailla, milloin slaavilaisen synkkyyden kehdoissa ja toisaalla taas ruotsalaisen positiivisuuden boolimaljoilla, on tuottanut lukuisia radiohittejä ja sykähdyttäviä lauluja. Samoin on lyriikoiden laita. Niissä ei säästellä tunteita. Iloja ja suruja käydään läpi paikoin hyvinkin mustan huumorin ryydittäminä. Yhtye on kymmenen vuoden aikana löytänyt omaleimaisen ja hienon äänen, joka innostaa yhä uusia ihmisiä ammentamaan orkesterin musiikista.

Hurjaa keikkasuosiota nauttiva Vesterinen Yhtyeineen on julkaissut urallaan kuusi studioalbumia, yhden kokoelmalevyn ja yhden livelevyn. Bändin edellinen albumi ”Faaraoiden aika” näki päivänvalon maaliskuussa 2019. Albumi ja sitä seurannut kiertue ovat olleet menestys, minkä johdosta yhtye on saanut kiertää soittamassa loppuunmyydyille konserttisaleille ja klubeille. Bändin tunnetuimpia kappaleita ovat Kukaan ei koskaan, Tummilla teillä, Onnellinen mies, Faija käyttää napapaitaa, Intiaanit, ja Mitä tapahtui Hokkasen Timolle?

Näytä EP-kalenterissa

Jaa tapahtuma: