Soini

  1. Kelkalla saa ajaa vain virallisella reitillä ja järven jäällä. Muualla saa ajaa vain maanomistajan luvalla, tiivistää Kartanon moottorikelkkailijat -kerhon Juha Perkkalainen.

  2. LAPUA 1976 -elokuvan kuvaukset alkoivat viime viikolla vanhan talon polttamisen merkeissä Lapuan Karhunkylässä. Patruunatehtaan räjähtämiseen perustuvaa fiktiivistä elokuvaa tekee suuri joukko ammattilaisia ja avustajia.

  3. Etelä-Pohjanmaan aluehallituksen ensimmäinen kokous järjestettiin 21.3.2022. Aluehallitus päätti nimetä hyvinvointialuejohtajan valintaa valmistelevan työryhmän.

  4. LAPPAJÄRVELÄINEN Mikael Luoma työskentelee Suomen Riistakeskuksessa Pohjanmaan riistapäällikkönä. Hänen toimenkuvaansa kuuluvat muun muassa kestävä metsästys ja susikannan hoitosuunnitelma. Luoma kertoo, että kun Itä-Suomessa karhut kaivautuvat useimmiten maaluolaan, niin pohjalaiskarhut talvehtivat tyypillisimmin kaatuneen puun alla tai risukasassa, johon lumi sataa päälle.

  5. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitokselle tuli Sisäministeriön välittämä lahjoituspyyntö materiaalista ja kalustosta Ukrainaan. Pelastusjohtaja esitti, johtokunta suhtautuu myönteisesti lahjoituspyyntöön. Tällaista lahjoitettavaa materiaalia ja kalustoa ovat pelastuslaitoksen poistosuunnitelman mukainen käytöstä poistettu kalusto ja materiaali, jotka soveltuvat avun tarpeeseen.

  6. Oletko kuullut pöllön huhuilua kuulaassa kevättalven illassa? Haluaisitko kuulla pöllöistä lisää? Alajärven 4H-yhdistyksen LuontoOn-hanke toteuttaa Pöllöillan Jamin laavulla torstaina 31. maaliskuuta kello 19-20.30. Iltaa voidaan jatkaa pidempäänkin, jos ja kun puhetta pöllöistä riittää, kertoo LuontoOn-hankkeen vetäjä Mari Kaunisto.

  7. Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu Oy:n (JPYP) uutena yritysneuvojana on maaliskuussa aloittanut lappajärveläinen Vuokko Kraatari.

  8. Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien työvaliokunta kiirehtii kuljetusalan yritysten ahdingon helpottamista. Ukrainan sodan alettua dieselin pumppuhinta on noussut kymmeniä senttejä litralta. Polttoainehintojen viime vuonna alkanut nopea kallistuminen ajoi yrityksiä ahtaalle jo ennen sotatilaa, toteaa Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät kannanotossaan.

  9. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu eli Vapepa järjestää etsinnän peruskurssin Lappajärvellä Karvalan nuorisoseuralla la 9.4.2022 klo 8:30–17.

  10. Järviseudun Golfseura on noussut pelaajien kenttärankingissa. JGS panostaa voimakkaasti uusien pelaajien hankkimiseen ja olosuhteisiin.