Kansallinen e-kirjasto avautui, mutta sen kehittäminen jatkuu
KIRJASTON aktiivikäyttäjien odottama uusi E-kirjasto on saatavilla sovelluskaupoissa. Uuden palvelun tarkoituksena on tarjota kaikille suomalaisille
KIRJASTON aktiivikäyttäjien odottama uusi E-kirjasto on saatavilla sovelluskaupoissa. Uuden palvelun tarkoituksena on tarjota kaikille suomalaisille
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus hyväksyi Geoparkin palvelusopimuksen kokouksessaan 6. toukokuuta. Kraatterijärvi Geopark UNESCO Global Geopark -kohteen hallinnoinnista
LAUANTAINA varsin hyvässä säässä pelattiin Lappajärven Veikkolan pesäpallostadionilla kolme ottelua: turnauksessa olivat kotijoukkueen lisäksi mukana
JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJIEN omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen sai viime vuonna asiakkailta yli 700 yhteydenottoa. Useimmat niistä
Jenni Hyyppä sijoittui upeasti viidenneksi Espanjan Santa Susannassa käydyssä fitnessin EM-kisojen Women’s physique yleinen -sarjassa.
Sault Ste. Mariesta Torontoon AJELIMME Thunder Baysta Sault Ste. Marieen Kanadan läpi kulkevaa Trans Canada
KUOPPALAN KOULUN kasvatti Janne Pihlajaharju muistetaan Lappajärvellä yleisurheilijana ja muusikkona. Hän oli 15 vuotta sitten
1950 ja -60 luvuilla lapsuutensa viettäneiden maaseudun lasten maailma ja ajanviete oli kotipihoilla ja lähipelloilla
NUORISOTYÖTÄ tekevät tahot järjestivät Lappajärvellä jo tutuksi tulleet Feel good -minimessut nuorisotiloihin. Nuoret kahdeksannelta luokalta toiselle asteelle saakka oli kutsuttuna, yhteensä noin sadan hengen ryhmä.
Nuoret kiersivät passia täyttäen eri pisteillä. Kunnan vapaa-a…
KIRJASTON aktiivikäyttäjien odottama uusi E-kirjasto on saatavilla sovelluskaupoissa. Uuden palvelun tarkoituksena on tarjota kaikille suomalaisille
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus hyväksyi Geoparkin palvelusopimuksen kokouksessaan 6. toukokuuta. Kraatterijärvi Geopark UNESCO Global Geopark -kohteen hallinnoinnista
LAUANTAINA varsin hyvässä säässä pelattiin Lappajärven Veikkolan pesäpallostadionilla kolme ottelua: turnauksessa olivat kotijoukkueen lisäksi mukana
JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJIEN omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen sai viime vuonna asiakkailta yli 700 yhteydenottoa. Useimmat niistä
Jenni Hyyppä sijoittui upeasti viidenneksi Espanjan Santa Susannassa käydyssä fitnessin EM-kisojen Women’s physique yleinen -sarjassa.
Sault Ste. Mariesta Torontoon AJELIMME Thunder Baysta Sault Ste. Marieen Kanadan läpi kulkevaa Trans Canada
KUOPPALAN KOULUN kasvatti Janne Pihlajaharju muistetaan Lappajärvellä yleisurheilijana ja muusikkona. Hän oli 15 vuotta sitten
1950 ja -60 luvuilla lapsuutensa viettäneiden maaseudun lasten maailma ja ajanviete oli kotipihoilla ja lähipelloilla
NUORISOTYÖTÄ tekevät tahot järjestivät Lappajärvellä jo tutuksi tulleet Feel good -minimessut nuorisotiloihin. Nuoret kahdeksannelta luokalta
KIRJASTON aktiivikäyttäjien odottama uusi E-kirjasto on saatavilla sovelluskaupoissa. Uuden palvelun
LAPPAJÄRVEN kunnanhallitus hyväksyi Geoparkin palvelusopimuksen kokouksessaan 6. toukokuuta. Kraatterijärvi Geopark
LAUANTAINA varsin hyvässä säässä pelattiin Lappajärven Veikkolan pesäpallostadionilla kolme ottelua:
JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJIEN omaistoiminnan koordinaattori Tiina Silvonen sai viime vuonna asiakkailta
Jenni Hyyppä sijoittui upeasti viidenneksi Espanjan Santa Susannassa käydyssä fitnessin
Sault Ste. Mariesta Torontoon AJELIMME Thunder Baysta Sault Ste. Marieen
KUOPPALAN KOULUN kasvatti Janne Pihlajaharju muistetaan Lappajärvellä yleisurheilijana ja muusikkona.
1950 ja -60 luvuilla lapsuutensa viettäneiden maaseudun lasten maailma ja
NUORISOTYÖTÄ tekevät tahot järjestivät Lappajärvellä jo tutuksi tulleet Feel good
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.