Evijärvi

  1. Väinöntalo Evijärvellä viettää juhlavuotta: museon perustajan Väinö Tuomaalaan syntymästä on sata vuotta. Museolla on monenlaisia tapahtumia pitkin kesää. Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna oli mahdollisuus opetella…

  2. Evijärven markkinaviikonlopun lauantaina järjestettiin myös monenmoista ohjelmaa. Urheilukentällä oli ensin rapsuteltavana kolme Kennelliiton alaisen Järviseudun kaverikoirat -ryhmän koiraa. Sen jälkeen oteltiin Mannerheimin lastensuojeluliiton ja Lions…

  3. Juhannuksen viettoon

    Järviseudun Sanomien väki siirtyy juhannuksen viettoon. Lehti ilmestyy ensi viikolla normaalisti: sivuilla on luvassa asiaa muun muassa alueen kesäteattereista ja tulevista Evijärven markkinoista.Toivotamme lukijoillemme, ilmoittajillemme ja kaikille muille ystävillemme…

  4. Evijärvellä on polkaistu käyntiin kaksi Leader-ryhmä Aisaparin rahoittaa projektia, Evijärven Urheilijoiden Kuntalaiset kuntoon -hanke sekä Evijärven yrittäjien Elinvoimainen Evijärvi -hanke. Urheiluseuran hankkeen tarkoituksena on…

  5. Eskaritilan rakennustyöt käyntiin

    Kirkonkylän koulun uusien esiopetustilojen pohjatyöt aloitettiin Evijärvellä viime viikolla. Esiopetukselle tulee siirrettävä hirsirakennus, jonka pitäisi olla käyttökunnossa koulun alkuun mennessä. Evijärven kunnanhallitus valitsi toukokuussa…

  6. Kuntayhtymä Kaksineuvoisen kiirevastaanotto aiotaan keskittää elokuusta alkaen kanta-Kauhavan terveysasemalle. Tämä tarkoittaa sitä, että Kortesjärven, Evijärven, Lappajärven ja Härmien asemille jää ensisijaisesti vähemmän…

  7. Opetushallitus on hyväksynyt Kauhavan, Evijärven ja Lappajärven lukioiden hakemukset osallistua Opetushallituksen valtakunnalliseen lukioiden kehittämisverkostoon. Kehittämisverkoston tarkoituksena on pyrkiä uudistamaan ja kehittämään lukioiden tapoja…

  8. Yleisradion verkkosivuilla julkaistiin tänään kuntakone, josta kuka tahansa pääsee tarkastelemaan oman ja muiden kuntien vetovoimaisuutta. Vetovoimaisuutta mitattiin aluetutkija, valtiotieteiden tohtori Timo Aron asettaman 11 eri muuttujan perusteella. Näistä…

  9. Kirkonkylän koulun ja yläkoulun välistä parkkipaikkaa laajennetaan ja valaistusta parannetaan Evijärvellä koulujen kesälomien aikana. Parkkialuetta laajennetaan noin 500 neliötä. Muutosten arvioidaan maksavan yhteensä 15 500 euroa. Remontin…

  10. Korikävely vaati tiimityötä

    Evijärven yläkoulun ja lukion oppilaskunnat järjestivät viime viikolla yhteisen Amazing Race -päivän. Tempauksessa oppilaat kiersivät tehtävärasteja kymmenen henkilön ryhmissä, joissa jokaisessa oli kaksi oppilasta kustakin ikäluokasta…