Yritykset

  1. KATSETTA, aikaa ja UV-säteilyä kestävä, kevyt, antibakteerisella pinnoitteella sopii korona-aikaan ja julkisiin tiloihin, samoin paloturvallisuutensa vuoksi, listaa Janne Metsälä alumiinisen kalusteen etuja.

  2. Kuluva vuosi on ollut evijärveläiselle parturi-kampaajalle ja yrittäjäyhdistyksen entiselle puheenjohtajalle Seija Rankiselle yhtä juhlaa. Paitsi että hän täytti heinäkuussa 60 vuotta, elokuussa tuli lisäksi täyteen 20 vuotta yrittäjyyttä ja syyskuussa 10 vuotta musiikin tekoa. Häneltä ilmestyi myös hiljattain joululaulu Tulkoon joulu.

  3. Konehuolto Juttuniemi Oy, Aku-Matti Juttuniemi on valittu vuoden 2021 yrittäjäksi Lappajärvellä. Konehuolto Juttuniemi on ehtinyt 30-vuoden ikään, sen perusti aikanaan Kari Juttuniemi ja nyt yritystä johtaa Lappajärven vuoden yrittäjä Aku-Matti Juttuniemi. Juttuniemi on yrittäjän myös…

  4. Evijärven hyötykäyttöasemalla juhlittiin avajaisia keskiviikkona 1.12.

  5. EVIJÄRVEN tekninen lautakunta esittää, että turkistarhausalan yritys Koivu turkis oy määrätään keskeyttämään ympäristöluvan vastainen ja ympäristölle vaaraa aiheuttava toiminta. Lokakuussa tehdyllä tarkastuskäynnillä havaittiin, että tarha on vaarassa pilata ympäristöä ja…

  6. JOULUINEN rekojakelu järjestetään Reko Järvilakeudessa molemmilla reiteillä: keskiviikkona 15.12. on jakelu reitillä Kauhava-Ylihärmä-Alahärmä ja keskiviikkona 22.12. reitillä Kortesjärvi-Evijärvi-Lappajärvi. Joulurekon erikoisuus on lähiruuan ja jouluherkkujen lisäksi se, että…

  7. Kuntalaisaloite Lappajärvellä: Kunnan on otettava myönteinen kanta tuulivoiman rakentamiseen

    TUULIVOIMA on uusiutuvaa energiaa ja nopeimmin kasvava puhtaan sähkön tuotantomuoto. Se vähentää tehokkaasti hiilidioksidipäästöjä ja tukee Suomen ilmastotavoitteita. Tuulivoima on lisääntynyt energian tuotantomuotona niin nopeasti, että investoinnit tehdään tänä…

  8. TEHDASHALLISSA näkee käytännössä sen, kuinka teollinen työ on muuttunut. –Kuin olisi lentokoneen ohjaimissa tai lennonjohdossa, totesi Ruukki Constructionin viestintäpäällikkö Tapani Tuominen Alajärven ja Vimpelin yksiköitä johtavalle Tapio Videnojalle Vimpelin tehtaan hallissa, jossa valmistetaan kattotuotteita.

  9. KORTESJÄRVEN torilla vietettiin perjantai-iltana joulunavausta. Joulupuuron tarjosi tänä vuonna seurakunta. Alahärmän seurakuntatalolla keitettyyn puuroon oli käytetty 80 litraa maitoa. Puuronsyönnin ohessa äänestettiin komeimmasta joulukuusesta. Ääniä annettiin kaikkiaan 183. Eniten…

  10. AMMATTITAITOISILLE CNC-koneistajille on tällä hetkellä runsaasti kysyntää Järviseudun alueella. Tähän työvoimatarpeeseen haetaan ratkaisua CNC-koneistajan RekryKoulutuksella, jonka tavoitteena on kouluttaa uusia työntekijöitä An-La Oy:lle (Alajärvi), CLT-Finland Oy:lle (Alajärvi), Hot Steel Oy:lle (Lehtimäki), Muoviviitala Oy:lle (Perho/Alajärvi) sekä Tikli Oy:lle (Vimpeli).