Yhteisöt

  1. KAUHAVAN kaupunki tukee laajakaistojen käyttöönottoa alueellaan.

  2. Tiistaina 22.6. iltapäivällä trombi kaatoi puita Risukankaan hautausmaalla Evijärvellä.

  3. Käytyjen kuntavaalien tuloksia ja uusien valtuustojen kokoonpano Alajärvellä, Evijärvellä, Vimpelissä ja Lappajärvellä

  4. Kauhavalla Viinikan metsissä on riittänyt liikehdintää. Kuusenkerkkiä on kerätty hurjalla 30 kilon päivävauhdilla per kerääjä.

  5. MAA- ja kotitalousnaisten yhdistysväki kutsuu lähialueidensa yhdistyksiä ja asukkaita viettämään perinteistä Impin päivää perjantaina 11.6.2021.

  6. VIMPELIN seurakunta sai uusien kotisivujen myötä myös uuden logon. Logokilpailun voittajaksi paljastui nuorisotyöntekijälle tuttu henkilö.

  7. ETELÄ-POHJANMAAN sydänpiirin ja Suomen punaisen ristin Länsi-Suomen piirin yhteisessä Iskua Etelä-Pohjanmaalle: Elvytystaitoa ja sydäniskureita kyliin -hankkeessa toteutetaan kesän aikana jokaisella paikkakunnalla paikallisten sydänyhdistysten ja muiden paikallistoimijoiden kanssa yhteisiä…

  8. Ähtävänjoen vesistön alueen osakaskuntien, voimalaitosyhtiöiden ja kuntien edustajia vieraili Pohjanmaan vesi ja ympäristö ry:n johdolla perjantaina tutustumassa seitsemään voimalaitospatoon joen varrella.

  9. LAPPAJÄRVEN Veikottarille myönnettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki kahden nuoren työllistämiseksi kesän ajaksi. PLU:n jakamalla kesätyösetelillä työllistettävien lisäksi Veikottaret tarjoaa myös kolmelle muulle nuorelle pienempiä ohjaustöitä.

  10. KAUHAVAN kaupungilta on nyt haettavissa laajakaistainvestointien esiselvitysrahoitusta. Se tarkoittaa, että jos esimerkiksi kyläyhdistys selvittää kylälle laajakaistan rakentamisedellytyksiä ja hakee siihen investointihanketta, niin kaupungilta voi hakea "touhutonnin" siihen, eli…