Urheilu

  1. Kauhavan kanuunoiden naisjoukkueen kortesjärveläispelaajat ovat valmiina tulevan kauden kamppailuihin. Joukkueen tavoitteena on päästä karsimaan paikasta ykkösdivariin.

  2. Suomen suosituimmat tähdistöottelut, pesäpallon Itä-Lännet, pelataan kautta aikain ensimmäisen kerran Porissa 6.–7.8. Miesten puolella Lännen joukkueen valitsee kymmenkertainen Itä-Länsi -pelaaja Tommi Murto.

  3. Suunnistuksen Viestiliigan toinen osakilpailu käydään lauantaina 19. kesäkuuta Järviseudun Rastin sekä Kauhavan Wisan järjestämänä Lakeaharjun rinteillä.

  4. FRISBEEGOLFIN EM-kisoihin valittu alajärveläinen Antti Kotilainen vetää lajin viikkokisoja Alajärven kuntoradalla nyt neljättä kesää. Sitä ennen kisat pyörivät yhden kesän ajan vapaa-aikatoimen järjestäminä.

  5. LAPPAJÄRVEN Veikottarille myönnettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki kahden nuoren työllistämiseksi kesän ajaksi. PLU:n jakamalla kesätyösetelillä työllistettävien lisäksi Veikottaret tarjoaa myös kolmelle muulle nuorelle pienempiä ohjaustöitä.

  6. RALLIN SM-sarja jatkui toukokuun viimeisessä viikonvaihteessa Turun ympäristössä Mad Croc Länsirannikon SM-rallilla. Kaksipäiväisessä kilpailussa ajettiin perjantaina kolme vaativaa erikoiskoetta asvaltilla. Lauantaina siirryttiin kokonaan soralle ja siten perinteisemmille kotimaisen rallin erikoiskokeille. Äärimmäisen vaativa ja tiestöltään hieno ralli toi Ville Hautamäelle ja Mika Juntuselle toiseksi korkeimmat SM2-pisteet. Sijoitus on nyt sama myös sarjapisteissä.

  7. Crosskartien SM-sarja käynnistyy tulevana lauantaina 29.5. Joensuun osakilpailulla. 13-vuotias alahärmäläinen Elias Kalliokoski lähtee tavoittelemaan SM-mitalia 12–16-vuotiaiden Xtrem Junior -luokassa, jossa ajetaan 600-kuutioisilla crosskart-autoilla.

  8. VIMPELILÄISLÄHTÖINEN Jaakko Kaunisto, 31, on tuttu kasvo Korisliigaa seuraaville. Tänä vuonna hänet nähtiin kahdessa finaalisarjan ottelussa, kun Salon Vilpas ja Kauhajoen Karhu Basket mittelivät SM-kullasta. Sekä kori- että pesäpalloa juniorivuosina pelannut Kaunisto ammentaa syntymäkuntansa vahvasta urheiluperinteestä ja on tällä hetkellä ainoa vimpeliläslähtöinen koripallotuomari. Vuoteen 2015 hän toimi muutaman vuoden ajan myös Superpesiksen tuomarina.

  9. 12-VUOTIAS evijärveläinen, pietarsaarelaista Jeppis Skating -taitoluisteluseuraa edustava Siri Sulkakoski on menestynyt kuluneen kauden kilpailuissa hienosti. Hän sijoittui kolmanneksi sekä Kajaanin taitoluistelijoiden kutsukilpailussa, joka pidettiin lokakuussa viime vuoden puolella, että…