Terveys

  1. Edellisen 15.1.2021 annetun tiedotteen jälkeen Järvi-Pohjanmaan alueella on todettu kolme uutta koronatartuntaa. Järvi-Pohjanmaan yhteistoiminta-alueella on todettu koko epidemian aikana 131koronatartuntaa. 15.-21.1. koronanäytteitä otettiin 109 kappaletta.

  2. Vaikka Etelä-Pohjanmaan maakunnassa koronatartuntoja on ilmennyt lähes päivittäin, sairaanhoitopiiri kertoo, ettei koronaviruspotilaita ei ole hoidettavana sairaalassa eikä terveyskeskusten vuodeosastoilla.

  3. HENNA AHOLAN luotsaama Hoitola Henna ja Inka Herralan InKauneus ovat muuttaneet uusiin tiloihin Lappajärven entiseen osuuskauppaan.

  4. KAUHAVAN, Evijärven ja Kuntayhtymä Kaksineuvoisen yhteinen valmiusjohtoryhmä käsitteli tänään maanantaina kokouksessaan Nyrkin viime perjantaina antamia suosituksia. Valmiusjohtoryhmä totesi, että Nyrkin suositusten mukaisesti alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta turvataan Kauhavalla ja…

  5. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä todettiin eilen, 17.1.2021, kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kokonaismäärä sairaanhoitopiirissä on 476. Viikonlopun aikana todettiin yhteensä 19 koronatartuntaa. Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 48 (ilmaantuvuus 24,8/100 000 asukasta). Työpaikalta saatujen tartuntojen osuus on kasvanut 38 prosenttiin, tiedottaa sairaanhoitopiiri.

  6. Kuntayhtymä Kaksineuvoisessa edettiin torstaista 14. tammikuuta alkaen koronarokotuksissa tehostetun palveluasumisen asukkaisiin. Viime viikon aikana rokotuksen sai 45 tehostetun palveluasumisen asukasta kuudessa eri yksikössä.

  7. Seinäjoen kaupunginteatteri siirtää Humisevan harjun ensi-iltaa ja joutuu perumaan tammikuun esitykset Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviranomaisen jatkettua yli kymmenen hengen kokoontumiskieltoa kolmella viikolla.

  8. Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä tiedotti perjantaina iltapäivällä, että alueella ei ole todettu uusia koronatartuntoja 25.12. jälkeen, ja että marraskuussa suljettuja toimintoja aletaan avaamaan asteittain aluehallintoviraston ohjeet huomioiden.

  9. KAIKKI Järvi-Pohjanmaan perusturvan asumispalveluyksiköissä asuvien vanhusten omaiset eivät noudata pandemiajohtoryhmän asettamia ohjeistuksia, joilla pyritään turvaamaan ikäihmisten terveys ja turvallisuus. Hoidon ja hoivan palvelujohtaja Marita Ylilahti muistuttaa toimintaohjeiden merkityksestä. Järvi-Pohjanmaan perusturvan alueella on kuollut toisen korona-aallon aikana yhteensä 10 henkilöä, joilla on todettu koronatartunta. Seitsemän heistä oli asumisyksikkö Kultakämmenen asukkaita. Koronaan menehtyneiden keski-ikä on 86 vuotta.

  10. KOKO maan vesistöjen jää on 10–30 senttiä ohuempaa kuin tavallisesti tähän aikaan. Etelä-Suomen järvien jäitä ei ole vielä pystytty turvallisesti mittaamaan, kertoo Suomen Ympäristökeskus.