PiiPaa

  1. Vuosittain Suomessa menehtyy 10-30 ihmistä jäihin vajoamisen seurauksena. Nämä onnettomuudet olisivat kuitenkin estettävissä. Turvallisen jäällä liikkumisen edellytys on, että tuntee jään, jäällä liikkumiseen liittyvät riskit ja varustautuu oikein.

  2. Pöllyävä lumi, lumipolanteet keskellä tietä ja liukkaus haastavat nyt talviautoilijoita tien päällä. Kun aura-auto tulee vastaan, on syytä pitää oma ajonopeus maltillisena ja ajaa mahdollisimman lähellä tien oikeaa reunaa. Liikenneturva muistuttaa, että erityisesti talvikelissä ohittamisen tarpeellisuus kannattaa harkita tarkkaan. 

  3. Liikenneturvan ennakkoarvion* mukaan tieliikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrä vuonna 2020 on hieman yli kaksi sataa. Koronasta ja liikennemäärien sukelluksesta huolimatta liikennekuolemat eivät ole vähentyneet. Väkilukuun suhteutettuna tieliikenteessä menehtyneiden määrä Suomessa tulee olemaan kaksinkertainen Ruotsiin ja Norjaan verrattuna. Alkavan vuosikymmenen suuri kysymys on, millä toimenpiteillä uusiin turvallisuustavoitteisiin vastataan.

  4. Hälytys keskisuuresta rakennuspalosta 1.1.2021 kello 22:39.

  5. Ravihevonen nostettiin ojasta

    Hälytys eläimen pelastustehtävästä sunnuntaina 27.12.2020 kello 14:05.

  6. Esitutkinta on edelleen ns. alkuvaiheessa, joten yksityiskohtaisempia tietoja esim. esitutkinnassa ilmi tulleista seikoista ei ole tässä vaiheessa vaarantamatta esitutkintaa mahdollista antaa.

  7. Työtapaturma Pietarsaaressa

    Hälytys ihmisen pelastaminen puristuksista torstaina 15.5.2020 kello 15:40.

  8. Maanantaina 4. toukokuuta reilu parikymppinen mies ajoi henkilöautoa aamupäivällä Kortesjärvellä. Poliisi pysäytti auton ja kuljettaja puhalsi yli kahden promillen tuloksen mittariin. Ajokorttikaan ei ollut enää voimassa. Mukana autossa oli auton omistaja, joka vastaa aikanaan auton luovuttamisesta päihtyneelle ja kortittomalle.

  9. Poliisi tiedotti 4 - 8.5 2020 tapahtumista Pohjanmaan alueella.

  10. Pohjanmaan poliisi tiedotti sunnuntaina iltapäivällä Vimpelissä lauantai-iltana kärynneestä rattijuoposta, saman tutkinnan yhteydessä löytyi asunnosta huumekasvattamo.