Kulttuuri ja ihmiset

  1. SYDÄNVIIKKO liputtaa tänä vuonna ruoan ja ruokailon puolesta. Sydänviikko on 18.–25. huhtikuuta. Ruokapöydässä ruokitaan vatsan lisäksi onnistumisen iloa, yrittämistä ja hyvää tunnelmaa. Perheen yhteisiin ruokahetkiin kannattaa panostaa ja tehdä niistä kaikille odotettuja…

  2. Kevätkalenteri sisältää perheille omatoimista tekemistä niin kotipihassa kuin Evijärven ulkoilureiteillä ja laavuillakin. Lisäksi kalenterista löytyy askartelu-, kylvö- ja nikkarointitehtäviä, joihin on saatavilla rajoitetusti tarvikepaketteja.

  3. LUOKANOPETTAJA, kirjailija Kati Keski-Mäenpään ja hänen tyttärensä Alinan, 13, kolmas kirja Etsiväkaksikko Taimi & Luka – Kadonnut kassalipas (Suomen Lähetysseura 2021) on ilmestynyt.

  4. Kiharusin Terveyssafari-näyttelyyn kuuluu Itä-Afrikan kuvia ja tunnelmia sekä swahilinkielisiä ja Järviseudun murteella tehtyjä sarjakuvajulisteita, joiden tarkoitus on antaa tietoa aivoverenkiertohäiriöistä.

  5. Vaikka moni tapahtuma peruuntuu, se ei tarkoita, etteikö kulissien takana tehtäisi kovasti töitä. Jaakko Erkinheimo aloitti Kauhavan kaupungin kulttuuriohjaajana viime syyskuussa.

  6. Vuoden nuori eteläpohjalainen taiteilija -kilpailu on vakiinnuttanut asemansa maakunnassa. Se järjestetään tänä vuonna jo viidennen kerran.

  7. EU-KAUSIEN vaihdos ei aiheuta katkosta Leader-tukeen. Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmät saivat Maa- ja metsätalousministeriöltä mukavan potin vuosille 2021–2022. Hankkeita voidaan rahoittaa reilulla 13 miljoonalla eurolla. Julkisen tuen osuus tästä on 8,5 miljoonaa euroa, josta kunnat…

  8. Evijärveläinen Jaakko Kultalahti aloitti viime syksynä Vähänkyrön Viestin Ykköspesis-joukkueen pelinjohtajana. Ellei kauden aloitusta siirretä, vähäkyröläiset pelaavat avausottelunsa helatorstaina eli 13. toukokuuta. Kultalahti toivookin, että yleisö jalkautuu taas katsomoihin --- se on seuroille ensiarvoisen tärkeää.

  9. ALAJÄRVELTÄ lähtöisin oleva Samuel Hoisko kuvasi ja editoi vastajulkaistun Muusa -musiikkivideon, jolla on poikkeuksellinen tarina.

  10. ALAJÄRVEN kaupunki myi huutokaupalla Kurejoen ylittävän sillan entisen Ylikylän koulun rannasta. Sen osti yhtiö, jonka puolesta lohjalainen Lauri Sorainen alkoi järjestellä sillan kuljettamista Myllyniemeen, Lohjan Saukkolaan.