Kulttuuri ja ihmiset

  1. ALAJÄRVEN nuorisoseuralla järjestetään huutokauppa lauantaina 15. toukokuuta kello 11 alkaen.

  2. KOTOILUN ja puutarhan hoidon nouseva trendi oli viime kesänä nähtävissä piha- puutarhamyymälöissä kautta maan, kun asiakasmäärät kasvoivat, tiettyjen tuotteiden menekki oli valtaisaa ja osa tavarasta loppui kesken. Niin kävi myös Alajärven Hankkijalla.

  3. KELTAISEN kuplavolkkarin takapenkillä istui tupakansavun seassa kolme nahistelevaa lasta.

  4. Tänä vuonna on mainio tilaisuus viettää vappua ekologisesti pienemmässä porukassa. Nyt kun sen harjoittelee, niin ensi vuonna osaa myös tehdä kestävämpiä valintoja, muistuttaa Ekorosk.

  5. Aisapari palkitsi vuoden Intoilijan, Intoilun ja hankekoordinaattori Päivi Kultalahden vuosikokouksessaan 29. huhtikuuta Evijärvellä.

  6. Keksijä Janne Käpylehto ja Järviseudun kunnanjohtajat starttaavat jäälautta-ajelulleen tänään torstaina noin kello 15. Tunnin viivästymän lähtöaikaan aiheuttivat ongelmat perämoottorin kanssa.

  7. Iskua Etelä-Pohjanmaalle -hankkeen toteuttamassa avoimessa haussa olleet, 1 400 euron arvoiset sydäniskurit saatiin tällä kertaa yhdeksään eteläpohjalaiskuntaan, mukaan lukien Evijärven Vasikka-ahon kylätalo Sopulaan, Lappajärven Karvalan nuorisoseuralle sekä Vimpelin Sääksjärven nuorisoseurantalolle.

  8. MONI venäläinen kaipaa vakautta ja ennustettavuutta. Monelle Venäjän suurkaupungeissa elävälle rauhallinen, puhdas ja turvallinen Suomi tarjoaa mahdollisuuksia parempaan elämään. Suomen työvoimapulasta kärsivillä aloilla tulijat otetaan avosylin vastaan. Nämä asiat nousevat esille keskusteluissa Jamin metallialan opintoja suorittavien venäläisten kanssa.

  9. MOMS FOR KIDS ry etsii Alajärveltä ja Lappajärveltä tiloja Vaatepankkia varten. Yhdistyksen Sinä et ole yksin -hankkeen työntekijät Anu Pihlaja ja Hanna Kujala tapasivat viime viikolla yhdistyksen vapaaehtoistyöntekijöitä kaikissa sen toimialueen kunnissa.

  10. 46 kävelijää starttasi Vimpelissä lauantaina järjestetylle maakuntamarssille.