Koulutus

  1. Järvi-Pohjanmaan pandemiajohtoryhmä ja alueen rehtorit ovat antaneet ohjeita turvallisten valmistujais- ja ylioppilasjuhlien järjestämiseksi. Ohjeissa on huomioitu niin kouluilla pidettävät juhlat kuin kotienkin juhlat.

  2. Järviseudun Sanomat onnittelee uusia ylioppilaita!

  3. SYYSKUUSSA 2020 alkaneen maatalousyrittäjävalmennuksen päätöstilaisuutta vietettiin Järviseudun ammatti-instituutin Alajärven toimipisteessä 23.4.2021.

  4. Korkeakoulut lukioon

    Evijärven, Alajärven, Härmän, Kauhavan, Lappajärven ja Vimpelin lukioissa pidettiin 14.–20. huhtikuuta Korkeakoulut lukioon -teemaviikko. Tavoitteena oli auttaa nuoria suunnittelemaan paremmin jatko-opintojaan ja helpottaa siirtymistä lukiosta korkeakouluihin. Ohjelmassa oli muun muassa virtuaalisia kampusvierailuja sekä korkeakoulujen järjestämiä seminaareja ja työpajoja esimerkiksi ilmastonmuutoksen tutkimukseen ja lääkekemiaan liittyen.

  5. Alajärven, Evijärven, Härmän, Kauhavan, Lappajärven, Lapuan ja Vimpelin lukiot ovat päättäneet siirtää vanhojen tanssit pidettäväksi perjantaille 8.10.2021.

  6. KAUPUNGINHALLITUS päätti maanantaina yhdistää Kauhavan keskustaajaman kaksi varhaiskasvatuksen lisäyksikköä sekä Nahkalan esiopetusyksikön yhteen päiväkotimoduuliin, joka sijoitetaan Kauhavan yhtenäiskoulun ja Kirkkorannan päiväkodin väliselle kentälle syksyllä…

  7. MAANANTAINA Opetus- ja kulttuuriministeriöstä saapuneen tiedon mukaan Kauhavan kaupunki järjestää kaksivuotisen esiopetuskokeilun vuosina 2021–2024. Kokeilu toteutetaan Ylihärmän päiväkodissa. Toteutuspaikka sekä kokeiluun osallistuvat lapset on päätetty ministeriön tutkimusryhmän…

  8. SEAMK tarjoaa mahdollisuuden suorittaa insinööriopintoja Järviseudulla, kun syksyllä Alajärvellä käynnistyvät ensimmäistä kertaa monimuoto-opetuksena avoimen ammattikorkeakoulun kone- ja automaatiotekniikan polkuopintoryhmät.

  9. JAMI eli Järviseudun ammatti-instituutti, Alavuden kaupunki ja ralliyrittäjät ovat kiinnostavan yhteistyön äärellä.

  10. Alajärven kaupungille ja Vimpelin kunnalle tuli tammikuussa 2021 tieto, että kunnat on valittu kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun. Samassa yhteydessä kerrottiin, että Alajärvi ja Vimpeli kuuluvat kokeilussa ryhmään, jossa kaikki yksiköt kuuluvat kokeilun piiriin. Kuitenkin niiden alueella kokeilua voidaan toteuttaa ainoastaan Käpälämäen päiväkodissa Lehtimäellä.