Asuminen ja ympäristö

  1. LEADER AISAPARI on käynnistänyt teemahankkeen, jossa kylillä ja yhdistyksillä on mahdollisuus saada tukea hankintoihinsa. Hankkeessa voi tehdä yleishyödyllisiä investointeja, joilla parannetaan kylän turvallisuutta tai yhteisten kokoontumistilojen varustusta ja…

  2. Korona on ollut kova kolaus Evijärven SPR:n ystäville, joiden yksi tärkeimmistä tehtävistä on tarjota piristystä vanhainkodin asukkaiden arkeen. Vaikka oikein missään ei ole voitu käydä, he ovat kuitenkin pitäneet seuraa toisilleen.

  3. Kortesjärven keskuskentän työt ovat edenneet siihen pisteeseen, että tekonurmea alettiin asentaa viime viikon tiistaina. KJV:n Jouni Mattila kertoo, että hyvää kenttää on odotettu Kortesjärvellä jo 90-luvulta saakka. Silloin Kortesjärven naiset pelasivat SM-sarjaa mutavellissä.

  4. KAUHAVAN liikenneturvallisuusryhmä järjestää suojatietempauksen kaupungin keskustassa torstaiaamuna 16. syyskuuta. Liikenneturvallisuusryhmän jäsenet päivystävät Kauhavan koulukeskuksen ja Kosolan koulun suojateiden lähistöllä. Heijastinliivein varustautuneet ryhmän jäsenet ovat…

  5. Syyskuussa alkaa mittava kurssikiertue kylillä yhteistyössä Aisaparin, kolmen kansalaisopiston, Vapepan ja sydänpiirin Iskua Etelä-Pohjanmaalle -hankkeen kanssa. Kahden illan mittaisella, maksuttomalla Varautumalla valmiutta -kurssilla opastetaan omatoimiseen varautumiseen ja turvallisuuden rakentamiseen kotona ja kylällä.

  6. VALTIOVARAINMINISTERIÖ on myöntänyt Etelä-Pohjanmaalle 656 914 euroa valtionavustusta hyvinvointialueen valmisteluun vuodelle 2021. Avustuksella katetaan hyvinvointialueen toiminnan ja hallinnon käynnistymisestä aiheutuvia kustannuksia. Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen väliaikainen…

  7. KEVÄÄN 2021 aikana on analysoitu Inan ja Kaustisen välisen mutkaisen kantatiejakson nykytilannetta ja ongelmia. Kantatien 63 nykyiset liikenneturvallisuus-, matkanopeus- ja sujuvuushaasteet keskittyvät pääosin Kruunupyyn kunnan alueelle. Tekeillä olevassa pääsuuntaselvityksessä…

  8. Väyläviraston ja Seinäjoen sekä Lapuan kaupunkien yhteishankkeessa rakennetaan Seinäjoen ja Lapuan väliselle tieosuudelle kaksi ohituskaistaparia ja uusi eritasoliittymä. Lisäksi hankkeessa parannetaan eritasoliittymää ja kahta tasoliittymää. Muutokset parantavat liikenneturvallisuutta ja sujuvoittavat liikennettä.

  9. VR SULKEE Kauhavan rautatieaseman odotustilan ja siihen kuuluvan wc:n elokuun lopussa. Odotustilaan lisätään sulkemisesta kertovat julisteet elokuun alussa ja lisäksi VR viestii asiasta vr.fi-sivustolla. Kauhavan aseman odotustilan lisäksi suljetaan Lapuan, Kannuksen, Karjaan ja Salon asemien…

  10. S-RYHMÄ rakentaa vuosien 2021–2024 aikana koko maan kattavaa sähköautojen latauspisteverkostoa. Joko Lappajärven vuoro tulee pian, Osuuskauppa KPO:n ABC-ryhmänjohtaja Pekka Kujala? –En uskalla sanoa, koska asia on niin uusi. Ensin rakennamme liikenteellisesti parhaiten sijaitseville…