Rantamajalla tanssittiin Bugg-tanssikurssin merkeissä

Julkaistu:
Aihe:

SAARIJÄRVEN Rantamajalla järjestettiin elokuun kahdeksantena päivänä Bugg-tanssikurssi. Kurssin pitäjinä olivat Akaan Viialasta kotoisin olevat Pirjo ja Tommi Koivula Suomen Tanssikoulusta. Tanssikurssikiertue toteutettiin tänä vuonna jo yhdeksättätoista kertaa historiassaan.

Tanssikurssilla osallistujamäärät ovat järjestämiskerroilla liikkuneet tasaisesti viidenkymmenen osallistujan tuntumassa. Kurssilla opettajina toimivilla Koivuloilla taustaa tanssin parista on jo useampien vuosien ajalta.

–Itse olemme aikoinaan harrastaneet tanssimista kilpailumielellä nuorempana aktiivisesti. 2000-luvun alkupuolella sitten päätimme ryhtyä täysin alan ammattilaisiksi ja nykyään teemme tätä hommaa täyspäiväisesti, Koivula kertoo.

PARITANSSI Bugg on tanssina suhteellisen vanha. Koivulan mukaan tanssin juuret sijaitsevat länsinaapurimme puolella.

–Bugg on kehitetty Ruotsissa 1950- ja 60-luvuilla ja on siellä ehkä jopa suosituin tanssi, mitä ruotsalaiset tanssivat. Kun perinteiset tanssit Skanssenilla järjestetään, kuuluu Bugg takuuvarmasti ohjelmistoon. Suomeen tämä tanssi on saapunut isommin vuosituhannen vaihteen jälkeen, Koivula sanoo.

Ideansa tanssikurssin järjestämiselle Koivula muistelee muodostuneen 2001, jolloin Suomessa järjestettiin buugiwuugin maailmanmestaruuskilpailut.

–Olimme järjestämässä niitä, jonka jälkeen lähdimme promoamaan lajia ympäri Suomea. Silloin aloitimme buugiwuugilla ja tuon päätöksen jälkeen olemme joka kesä kiertäneet kuukauden päivät pitkin Suomea ristiin ja rastiin. Tämä on mukavaa hommaa, jossa näkee iloisia ihmisiä, Koivula toteaa.

KORTESJÄRVEN Rantamajalle lavasuosikin tanssikurssikiertue rantautui nyt ensimmäistä kertaa kurssin historiassa.

–Voisi kai sanoa klassisin termein, että pikkulinnut lauloivat. Kuulimme ihmisiltä, että täällä on hyväkuntoinen lava, jonne löytää aina hyvin porukkaa. Verkon kautta saimme lavasta tarvittavat lisätiedot, joiden avulla tänne oli helppo tulla. Järviympäristö on mielestäni todella viihtyisä, Koivula kehuu.

Tanssista kiinnostuneille Koivula suosittelee kurssille osallistumista, mutta muitakin tapoja oppia on.

–Se on ehkä kaikkein luontevin ja helpoin tapa, mutta toki voi vain lähteä lavalle ja seurailla miten muut tekevät ja tehdä perässä. Niinhän sitä on kautta aikain tanssimaan opittu. Tanssikurssit eivät siis ole välttämättömiä, mutta kyllä opastus ja neuvominen tietenkin nopeuttaa oppimista. Pääsee nopeammin jyvälle, Koivula mainitsee.

Rantamajalta Boogie Tour kesäkiertue jatkoi matkaansa Pohjois-Savoon Mikkeliin. Kiertueen viimeinen kurssikerta järjestetään 15.8. Kuivaniemellä Pohjois-Pohjanmaalla.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti