Veto JymyJusseja parempi

Mikko Vihriälän kunnarit ja 8–0. Kuva: Lasse Pippola,
Mikko Vihriälän kunnarit ja 8–0. Kuva: Lasse Pippola.
Julkaistu:
Kategoria:
,
Aihe:

PERJANTAINA 12. heinäkuuta olivat vastassa sarjan nelonen ja kymmenes. Veto on hallinnut keskinäisiä pelejä selvästi. Vedon hallinnasta kertoo kolmostilanteet 20–7. Ottelua oli seuraamassa 1911 katsojaa ja se päättyi selkeään kotijoukkueen 2–0-voittoon, jaksot 3–1 ja 11–1.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet menivät Vedolle 8–4. JymyJussit teki avausjuoksun  Aapo Hiltusen lyömänä (tehot ennen tätä peliä 4+33). J–P Vainionpää kuittasi vieraiden johtojuoksun, joka jäi JymyJussien ainokaiseksi. JymyJussit pelasi hyvää ulkopeliä, mutta ensimmäisen jakson ratkaisun löi Matias Rinta-aho jokipallolla kahden juoksun arvoisesti. Vieraat tuli tasoittamaan ja epäonnea oli vierailla ja kavennusjuoksua tullut, koska Oskari Salmelan kolmospuolen läpilyönti osui leppään ja pomppasi suoraan kolmospolttajan tontille ja tuloksena palo kolmospesälle.

JymyJussit sai toisen jakson alussa tilanteen, kun heikosti alkanut vuoro  vaihtui kakkostilanteeseen Aleksanteri Haukan kakkospuolen läpilyönnillä. Tarvittavat palot tuli ja Veto tuli tasoittamaan ja jakson kulminaatiopisteet olivat kaksi ensimmäistä sisävuoroa.

Veto pommitti kakkospolttajan tonttia ja molemmissa vieraat avitti juoksuja, lyöjinä Janne Mäkelä ja J–P Vainionpää. Toisen lopussa toinen jakso ja koko ottelu Vedon voitoksi. JymyJussien ulkopeli herpaantui heikon sisäpelin jälkeen ja siihen vaikutti hyvin lautasella pysyneet Teemu Kinnusen tolpat. Hyvin usein vieraiden lyönnit menivät selvästi laittomaksi. Myös toissijaisia paloja tuli ykköspesälle. Elmeri Anttila löi ensin jokeen kolmospuolelta, tilanne 4–0. Painostus jatkui ja koko joukkue alkoi lyönneissään onnistumaan, henki oli päällä ja vierailla ei ollut enää mahdollisuuksia. Toisen jakson lyöntipeli oli kauden parasta katsottavaa; keskiosumia tuli paljon. Jakson vieraiden ulkopeliä kuvasti Mäkelän säilytyslyönti viimeisellään, ja polttoheitto reippaasti  yli lukkarin Miika Keski-Petäjän. 7–0  löi Juho Heikkala, 8-0 Mikko Vihriälän  (tehot 1+0/5) kunnari tyhjään kenttään, 9–0 Rinta-aho, 10–0 harhaheitolla kolmospesästä ja 11–0 Mäkelä. Markus Hallasuo löi vieraiden ainokaisen toisella jaksolla.

OTTELUSTA palkittiin mahtavasti pelannut niin sisällä kuin ulkonakin Mikko Kanala, ja ansaittu ykköspalkinto.  Vieraiden ykkönen oli Toni Marjamäki. Kakkospalkinnon pokkasivat Elmeri Anttila ja Aleksanteri Haukka.

Kolmen pisteen voitolla Veto nousi Sotkamosta, joka on kakkosena kahden pisteen päähän ja Vedolla on mahdollisuus nousta voitolla IPV:stä sarjakakkoseksi. Sarjaa johtaa Manse PP. Sarja on edelleen alkupäästä tasainen. Viisi joukkuetta ovat neljän pisteen sisällä. JoMa on tippunut kuudenneksi ja niskaan hengittää pisteen päässä Kitee.

Lehdistötilaisuudessa ykköspalkittu Mikko Kanala totesi, että esitys oli tasapainoinen ja onnistumista laajalla rintamalla. Pelinjohtaja Kari Kleemola totesi ottelun kokonaisuudessaan olleen perussuoritus, parannettavaa jäi ensimmäisen jakson kotiutuksiin.

Vieraiden ykköspalkittu Toni Marjamäki  totesi ongelmia olleen sisäpelissä, mutta ulkopeli oli  hyvää, kuten myös pelinjohtaja Mikko Vainionpää totesi ensimmäisen jakson ulkopeliin viitaten. ajoittain. Veto pelaa seuraavan ottelun Imatralla JymyJussit kohtaa kotona Tahkon.

Tämän kauden aikana erityisesti  ja viime kaudellakin on ollut yleisestikin keskustelua matalan linjasta. Luvattoman paljon selkeästi matalia syöttöjä tuomitaan oikeiksi. Tilanne on muuttunut hankalaksi, koska selkeätä linjaa ei ole. Toista ja varsinkaan viimeistä syöttöä ei yksinkertaisesti uskalleta huutaa matalaksi. 

Lasse Pippola

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti