Pohjola Vakuutus sai vuoden 2024 Vimpeli-palkinnon

Vimpeli-palkinto jaetaan kiertopalkintona yhteisölle, yritykselle tai yksityiselle henkilölle, jonka katsotaan merkittävällä tavalla tukeneen tai tehneen työtä pesäpalloilun hyväksi. Vuoden 2024 palkinnon sai Pohjola Vakuutus.
Vimpeli-palkinto jaetaan kiertopalkintona yhteisölle, yritykselle tai yksityiselle henkilölle, jonka katsotaan merkittävällä tavalla tukeneen tai tehneen työtä pesäpalloilun hyväksi. Vuoden 2024 palkinnon sai Pohjola Vakuutus.
Julkaistu:
Kategoria:

Vimpeli-palkinto jaetaan kiertopalkintona yhteisölle, yritykselle tai yksityiselle henkilölle, jonka katsotaan merkittävällä tavalla tukeneen tai tehneen työtä pesäpalloilun hyväksi.

Urheiluvakuutus on olennainen osa niin huippu-urheilua, kilpailemista kuin kuntoliikuntaakin. Laadukas vakuutus tuo urheilijalle turvan ikävien tapahtumien varalle, keventää henkistä painolastia ja auttaa keskittymään itse asiaan, menestyksen tavoitteluun. Urheiluvakuuttamisessa Suomessa korostuvat ennen kaikkea välilliset hyödyt. Liikunnallisen elämäntavan omaksuminen ja omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ovat keskeisiä arvoja sekä urheilujärjestöille että vakuutusyhtiöille.

Vuonna 1891 perustettu Pohjola Vakuutus kuuluu urheiluvakuuttamisen pioneereihin Suomessa. Myös pesäpalloilijat ovat jo vuosikymmenten ajan luottaneet Pohjola Vakuutuksen kattavaan Sporttiturvaan, jonka voi hankkia pelaaja-, pelinjohtaja- ja tuomarilisenssin yhteydessä.

Loukkaantumisia voi sattua peleissä ja harjoituksissa, ja niiden hoitamisella on hintansa. Silloin tärkeintä on nopea pääsy asiantuntevan tutkimuksen ja hoidon piiriin. Huippu-urheilijan kohdalla keskiössä on pikainen paluu tositoimiin, koko suomalaista yhteiskuntaa puolestaan hyödyttää mahdollisimman vähäinen sairauspoissaolojen määrä. Näiden tavoitteiden eteen Pohjola Vakuutus on toiminut määrätietoisesti useiden vuosien ajan sekä kehittänyt tuotteitaan vastaamaan parhaalla tavalla urheilijoiden ja liikkujien tarpeita.

Vimpeli-palkinnon tausta

Kuvanveistäjä Kari Ovaska, joka on tehnyt mm. Vimpelin pesäpalloilijapatsaan, on lahjoittanut Vimpelin Vedolle pesäpalloilijapatsaan pienoisjäljennöksen. Tämä pienoisjäljennös annetaan vuosittain Itä-Länsi-tapahtuman yhteydessä kiertopalkintona yhteisölle, yritykselle tai yksityiselle henkilölle, jonka katsotaan merkittävällä tavalla tukeneen tai tehneen työtä pesäpalloilun hyväksi.

Vimpeli-palkinnon saajat

2024 Pohjola Vakuutus Oy

2023 Martti Ruuska

2022 Manse PP, Tampere

2021 Arto Ojaniemi

2019 Päivi Pessi-Järvenpää

2018 Joensuun kaupunki

2017 Arto Luoma

2016 Nelonen Media

2015 Unto Väisänen

2014 Lapuan Virkiä

2013 Raimo Merivalo

2012 Hyvinkään Tahkon miesten Superpesis-joukkue

2011 Jyväskylän Kirittäret

2010 Aulis Paski

2009 Veikkaus Oy

2008 Pesäkarhut, Pori

2007 Karhun tuotemerkki

2006 Antero Viherkenttä

2005 Värimiehet Oy

2004 Vimpelin Veto

2003 Liikenneturva

2002 Antti Alho

2001 Rautaruukki Oyj

2000 Kiteen Pallo -90

1999 Sotkamon kunta

1998 MTV3

1997 Sotkamon Jymy

1996 Osuuspankkiryhmä

1995 Mauno Liljamo, Lapua

1994 Rannila Steel Oy, Vimpeli

Sinua saattaisivat kiinnostaa nämä jutut

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti