UKRAINASSA ja Suomessa lapset aloittavat kesälomansa ja muistin kesätyöni, josta ansaitsin ensimmäisen ison, kuten minusta tuntui, rahani.
Kylässä, jossa isovanhempani asuivat, perustettiin talonpoikaisyhdistys, joka perustui maataloustuotannon vapaaehtoiseen jäsenyyteen. Ihmiset harjoittivat silkkiäistoukkien viljelyä silkin raaka-aineiden saamiseksi.
Silkkiäistoukka (Bombyx mori) on perhonen silkkiäistoukkien perheestä. Tämä perhonen on pieni, sillä on valkoiset siivet, eikä se voi lentää ollenkaan. Mutta tämän hyönteisen ansiosta ihmiset ovat voineet nauttia silkkiäistoukkien silkistä valmistetuista vaatteista jo 5 000 vuoden ajan. Munat kuoriutuvat toukiksi, jotka kasvavat nopeasti, ja sitten silkkiäistoukkien toukka kutoo itsensä jatkuvaksi silkkilangaksi. Silkkiäistoukkien lanka voi olla 300–1 500 metriä. Juuri näitä koteloita käytetään silkin valmistukseen.
Kylän maatalousyhdistyksen jäsenillä ei ollut sopivia tiloja silkkiäistoukkien viljelyyn, mutta he huomasivat oman talonsa ullakon sopivan tähän tarkoitukseen hyvin. Kesäkuussa, kun mulperipuun lehdet olivat jo kasvaneet hyvin, maatalousyritys osti pieniä silkkiäistoukkien toukkia. Isoäiti toi kotiin noin 25–30 grammaa toukkia, joita kutsutaan nimellä grena. Toukat olivat niin pieniä, että ne näkyivät selvästi vain suurennuslasin alla. Minun tehtäväni oli huolehtia niistä.
Toukat olivat pieniä, söivät vähän, minulla ei ollut ongelmia niiden ravinnon ja hoidon kanssa. Aluksi niille riitti pahvilaatikko ja muutama mulperipuun lehti päivässä. Mutta toukka kasvaa hyvin nopeasti. Viikon kuluttua koko talon ullakko piti peittää nuorilla, juuri leikatuilla mulperipuun oksilla, ja jo hyvin kasvanut toukka levitettiin lehtien päälle pitäen etäisyyttä toisistaan. Ja niin kova työ alkoi. Silkkiäistoukkien toukkia on ruokittava pieninä annoksina, mutta usein, neljä kertaa päivässä.
Silkkiäistoukkien toukat syövät joka kerta ahneemmin ja kasvavat paremmin tasaisesti jakautuneesta ruoasta. Toin mulperipuun oksia kylän reunalta pyörällä 4–6 kertaa päivässä. Sinne istutettiin mulperipuita erityisesti näitä tarpeita varten. Sitten tuodut oksat piti viedä ullakolle ja levittää tasaisesti silkkiäistoukkien ruokkimiseksi.
Toukat kasvoivat vauhdilla
SILKKIÄISTOUKKIEN toukka ryömi nopeasti tuoreiden lehtien päällä ja jopa lehtien kahinaa kuului. Oksia, joista toukat olivat jo syöneet lehdet, ei poistettu, vaan tuoreet oksat lehtineen laitettiin vain päälle. Toukat kasvavat hyvin nopeasti, joten ne syövät hetki hetkeltä enemmän.
Yleensä silkkiäistoukkien kasvatusprosessi kestää 30–32 päivää. Kasvu- ja kehityskierto riippuu lämpötilasta, kosteudesta tai ruoan laadusta. 25–30 grammalle grenaa tulisi levittää 32 päivän aikana, jolloin viljely jatkuu, keskimäärin noin 1 300 kiloa lehtiä.
Kun aika koittaa, silkkiäistoukkien toukka kutoo itsensä jatkuvan silkkilangan koteloksi. Toukka kiinnittää kotelonsa oksiin, joista se on äskettäin syönyt lehtiä. Luodussa kotelossa toukka valmistautuu perhoseksi.
Kylässä kasvatettiin silkkiäistoukkia, jotka luovat valkoisia koteloita. Silkkitoukkia on kuitenkin monenlaisia, ja kotelon väri voi olla erilainen: keltainen, vihreä, vaaleanpunainen tai muu. 15–20 päivän kuluttua perhosen tulisi jättää kotelonsa. Siksi kahdesta neljään päivää silkkiäistoukkien luomisprosessin päättymisen jälkeen keräsin kaikki silkkiäistoukkien kotelot jo kuivuneista oksista ullakolla olevaan valtavaan laatikkoon ja vein ne maatalousyrityksen vastaanottopisteeseen. Siellä ne punnittiin ja laskettiin ja maksettiin työstä rahaa.
Minulla oli tällainen kokemus ensimmäisestä ansaitsemastani rahasta, rahoilla ostin polkupyörän. Sen jälkeen piti ullakolta poistaa kaikki oksat, lakaista hyvin ja valmistaa huone seuraavan kesän silkkiäistoukkien hoitoon. Oksat pilkottiin takan sytyttämiseen.
Enää en kasvattaisi silkkiäistoukkia
Lapsena en ajatellut, kuinka tuo silkkilanka on vedetty tehtaalla silkkiäistoukkien kotelosta. Tuolloin ei ollut Internetiä tutkia kaikkea tätä perusteellisesti. Jos tietäisin, että ennen silkkilangan poistamista kotelosta silkkiäistoukat laitetaan uuniin, jossa lämpötila saavuttaa 100 astetta ja perhonen kuolee, luopuisin ehdottomasti silkkiäistoukkien kasvattamisesta. Koreassa ja Kiinassa paistettua toukkaa syödään, mutta muissa maissa sitä pidetään jätteenä tai ruokana matelijoille, siileille, linnuille, jyrsijöille ja kaloille.
Kankaiden valmistuksen uusimpien teknologioiden ansiosta on ilmestynyt silkin keinotekoinen analogi, joka ei ole laadultaan huonompi kuin luonnollinen silkki, eikä sen tuotanto ei vahingoita eläimiä.
Svitlana Zubenko
