Eräkerho avasi ovet metsästyksen ja luonnon maailmaan 

Evijärvellä pidetty Harrastamisen Suomen mallin tukema eräkerho vietti viimeistä kerhokertaa Uittomieskämpällä. Mukaan oli päässyt suurin osa kerholaisista sekä iso joukko talkoolla kerhoa vetämässä olleita aikuisia.
Evijärvellä pidetty Harrastamisen Suomen mallin tukema eräkerho vietti viimeistä kerhokertaa Uittomieskämpällä. Mukaan oli päässyt suurin osa kerholaisista sekä iso joukko talkoolla kerhoa vetämässä olleita aikuisia.

TOUKOKUUN viimeisellä viikolla Evijärven Uittomieskämpällä onget viuhuivat ja nuotiomakkara tuoksui, kun idyllisen jokimaiseman äärelle kokoontui väkeä viettämään kuluneen lukuvuoden viimeistä eräkerhoa. Evijärvellä toiminut eräkerho on pyörinyt koko lukuvuoden osana opetus- ja kulttuuriministeriön tukemaa Harrastamisen Suomen mallia. Kerhotoiminnan avulla ministeriö haluaa tukea lasten ja nuorten hyvinvointia tarjoamalla maksuttoman harrastusmahdollisuuden jokaiselle koulupäivän yhteyteen.  

Evijärven kunnan puolesta koordinoitu toiminta sai alkunsa keväällä 2023 kun liikunta- ja nuoriso-ohjaaja Satu Koski näki, että oppilaiden riveissä luontokeskeiseen kerhotoimintaan olisi kiinnostusta.  

–Harrastuksen Suomen mallissa tehdään kahden vuoden välein valtakunnalliset kyselyt, eli siellä on listalla yli 70 harrastusmahdollisuutta, joista oppilas saa valita mieleisen toiminnan, kertoo Koski.  

–Evijärvellä nämä metsästys- ja erätaidot nousivat kyselyssä aika korkealle ja sen takia halusin kokeilla tällaisen toiminnan tarjoamista, Koski jatkaa. 

Kopin kerhon järjestämisestä ottivat useat eri tahot. Mukana ovat olleetkin laajan yhteistyön voimin Evijärven Metsästysyhdistys, Evijärven ampujat, Evijärven-Kortesjärven riistanhoitoyhdistys, Evijärven kalastusseura sekä Evijärven 4h-yhdistys, jotka yhdistämällä talkoolaisvoimansa rakensivat kerholaisille erätaitoihin, luontoon sekä metsästyksen ja kalastuksen saloihin paneutuvan eräkerhon.  

–Jokainen on vuorollaan järjestänyt jotain omaa toimintaa tähän. Viime syksynä pidettiin sellainen avajaistilaisuus ja todettiin että laitetaan kaksi ryhmää pystyyn, toinen yläkoululaisille ja ala-asteikäisille toinen, kertoo Evijärven metsästysyhdistyksen sekä ampumaseuran sihteeri Hannu Vesala.  

–Eri toimijoita on saatu kyllä kiitettävästi mukaan, painottaa Vesala.  

Monipuolinen kurkistus eräilyn maailmaan

KERHOTOIMINTA on ollut laajaa ja monipuolista. Kerho on viettänyt aikaa niin luonnossa kuin sisällä opintojen ääressä. Tutuksi ovat tulleet esimerkiksi erilaiset metsästys- ja kalastustavat, metsästäjän ensiaputaidot, metsästyskoirat sekä lähiluonnon luontokohteet. Myös ilma-aseiden sekä elektronisten aseiden kanssa metsästäjien sisäampumaradalla kerholaiset ovat päässeet harjoittelemaan taitojaan. Isommat nuoret pääsivät turvallisuutta painottaen ja aikuisten ohjaamina ampumaan myös ulkoradalle. 

Kerholaisten motivaatio on ollut vetäjien mukaan innostavaa ja ruokkinut sisällön suunnittelua.  

–Selvästi eri yhdistysten jäsenet ovat halunneet jollain tavalla tähän osallistua ja auttaa, iloitsee Vesala.  

–On ollut paljon sellaista erikoisosaamista eri alueilta. Viime viikolla mukaan saatiin kokenut jousimetsästäjä kertomaan jousimetsästyksestä ja se oli monen mielestä tosi kiinnostavaa. Kohokohtana kyllä koen sen, kuinka tähänkin kerhoon on osallistunut nuori, jolla ei ole kotona metsästystaustaa ja ei siten ole oikein mahdollisuutta ollut, niin nyt hän on saanut metsästyskortin, liittynyt metsästysseuraan ja häntä on otettu mukaan hirvimetsälle ja into on kova. Itse kun on tavallaan samasta tilanteesta, että omat vanhemmat ei ole metsästänyt, niin lämmittää mieltä, että on pystynyt tarjoamaan tällaiselle nuorelle reitin harrastuksen pariin.  

–Luonnosta pystyy niin monella tavalla nauttimaan. Kun mahdollisimman laajasti on pystytty tässä kerhossa kaikkea kokeilemaan, että jokainen pystyisi sen oman luontosuhteensa sitten muodostamaan. Kaikki on aina arvokasta mikä luontoon liittyy, ajattelee Vesala. 

VIIMEISEN kerhokerran palautteissa lapset ja nuoret olivat jokainen arvioineet kerhon sisällöltään onnistuneeksi. Ensi vuonna jokainen eräkerholainen olisi tulossa mukaan uudelleen ja kerhon toteutumisen eteen suunnitelmat ovatkin jo vauhdissa. 

 –Tosi mukavaa täällä on ollut, kertoo Antti Talvitie, yksi kerholaisista.  

–Ja kerhon pitäjät on ollut kaikki tosi rentoja, jatkaa Turo Söderling. Molemmat nuoret tenttivät kerhossa itselleen metsästyskortit.  

Noora Tupeli

Eräkerhon lähes 30 kerhokertaa järjestettiin usean eri talkoilijan voimin. Pitkään metsästystoiminnassa mukana ollut Kari Uusitalo (kesk.) sekä Sakari Seppälä olivat aktiivisia kerhovetäjiä.
Eräkerhon lähes 30 kerhokertaa järjestettiin usean eri talkoilijan voimin. Pitkään metsästystoiminnassa mukana ollut Kari Uusitalo (kesk.) sekä Sakari Seppälä olivat aktiivisia kerhovetäjiä.

Lue myös nämä jutut

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti