Evijärvi-seuran kesäuutisia 

Kahvilatoiminta aloitetaan 11. kesäkuuta ja se on avoinna tiistaista perjantaihin kello 12–17. Tilauksesta kahvi- ja ruokailu myös muuna aikana. Kahvilaa tulee hoitamaan Anu Rinne.
uittomieskämpän kahvilaa tulee hoitamaan Anu Rinne.

EVIJÄRVI-SEURAN viimeinen vuosikymmen on ollut todellinen voiman näyttö. Tuskin kukaan silloisen hallituksen jäsenistä osasi kuvitella, mitä päätös rakentaa uittokämppä toisi tullessaan. Vanha puunlastauspaikka on kokenut suuren muodonmuutoksen useine pihapiirin rakennuksineen Uittokämpän lisäksi. Rakentaminen on vaatinut todellista talkoohenkisyyttä ja näkökykyä myös eteenpäin, kun on tahdottu sijoittaa kotiseudun nähtävyyksiin niin omien kuntalaisten, vierailijoiden kuin matkailijoidenkin hyväksi. Tätä toimintaa onkin arvostettu muun muassa rakennuslaatalla, joka kiinnitettiin kämpän seinälle juhlavin menoin. Myös pitkään seuran puheenjohtajana toiminutta Heikki Valijokea muistettiin kotiseutuneuvoksen kunniakkaalla arvonimellä, juhlat ovat edessä! 

Palvelua on kehitetty pikkuhiljaa, esimerkiksi viime kesänä aloitettiin kahvilatoiminta. Alueella liikkuu paljon ulkoilijoita lähellä olevan Uittomiehen luontopolun tuomina. Alueen luonnon kauneus ja rauha tuovat monet paikalle vain rauhoittumaan kämpän pihapiiriin. 

Kahvilatoiminta aloitetaan 11. kesäkuuta ja se on avoinna tiistaista perjantaihin kello 12–17. Tilauksesta kahvi- ja ruokailu myös muuna aikana. Kahvilaa tulee hoitamaan Anu Rinne, jolla on pitkä työkokemus alalta. Harrastuksena hänellä on harmonikan soittaminen, joten tiedossa on myös yhteislauluiltoja! Syksymmälle on kaavailtu uusien kykyjen yhteinen esiintymistapahtuma. Lapsille on suunnitteilla teemapäiviä edellisvuoden tapaan. 

Kämpän varustelua on parannettu tuomalla sinne sähkö sekä keittiön viemäröinti on helpottanut todella paljon eri toimintoja. Kesäkeittiökin on edelleen käytössä. Paikalla on pidetty suku-, perhe ja vuosijuhlia erilaisten kokouksien/tykypäivien ja saunailtojen lisäksi. Sokkoretkeilijät ja muut linja-autoryhmät ovat löytäneet paikan, kävijöitä kaikkiaan viime vuoden aikana oli yli 2 000 henkeä. 

Joilla ei ole ollut mahdollisuutta katsella maisemia järveltä päin, tämän kesän uutuutena on veneristeilypalvelu. Yhdeksänhenkisen veneen voi tilata joko Uittokämpältä tai Sillankorvasta. Omatoimiseen vesillä liikkumiseen on vuokrattavissa kanootteja ja kaksi venettä.  

Kesäkirkko on koonnut vuosittain paikalle runsaasti kuulijoita, tänä vuonna kokoonnutaan sanan ääreen heinäkuun 7. päivä.  

Tukkilaisrata on kokeiltavana, mutta kisoja ei ole tänä vuonna tiedossa. Vaikka olosuhteet ovatkin ihanteelliset, järjestelyt vaativat paljon voimavaroja. 

Iloisena asiana, seuran hallitukseen on saatu uusia toimijoita, Lilian Alanko Inasta ja Virpi Berg kirkonkylästä. Muina hallituksen jäseninä toimivat puheenjohtaja Ilmari Sulkakoski, varapuheenjohtaja Sami Kangasmetsä, sihteeri Anneli Rannisto, jäsenet Esko Ahonen, Olli Ruuhinen, Reijo Saari ja Carita Surma-aho. Kunniapuheenjohtajana mukana kokouksissa on Kauno Koivukangas

On hyvä kiittää tässä vielä kertaalleen kaikkia Evijärven Joululehtiavustajia ja mainostajia, jotka mahdollistavat joululehden ilmestymisen. Vastaanotetaan uusia kirjoituksia kaiken aikaa, aiheita on monia. Yhteistyötä tehdään muiden yhdistyksien ja järjestöjen kanssa, kiitokset myös heille! 

Hyvää kesää, tervehtien Evijärvi-seuran puolesta Carita Surma-aho 

Kt: Anu Rinne pyörittää Uittokämpän kahvilaa kesän ajan.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti