Kunnanmestarin toimi avautuu haettavaksi Vimpelissä

Julkaistu:
Kategoria:
,
Aihe:

RAKENNUSMESTARIN toimi tulee hakuun. Rakennusmestari on työskennellyt teknisessä toimessa kuluvan vuoden ja virkamääräys on voimassa vuoden loppuun. Toimenkuvaan on kuulunut muun muassa ammattimiesten esimiestehtävät sekä rakennushankkeiden ja investointihankkeiden läpivieminen. Teknisen toimen ja kunnan kehityksen osalta kunnanmestarin toimen perustaminen koetaan tärkeäksi, sillä tekninen johtaja ei yksin voi hoitaa kaikkia niihin kuuluvia tehtäviä.  Lisäksi tekniseltä toimelta poistuu syksyn aikana henkilöresurssia yhden henkilötyövuoden verran. Henkilöstöjaosto esitti kunnanhallitukselle, että teknisen toimen henkilöstökarttaan lisätään kunnanmestari teknisen johtajan alaisuuteen ensi vuoden alusta alkaen.

Käsittelyn aikana Hanna Kangas (Haloo) esitti, että toimi täytetään vielä määrä-aikaisena ajalle 1.1.2021–31.12.2021, koska teknisen toimen toimenkuvien tarkastelu ja henkilöstösuunnitelma on edelleen kesken. Esitys raukesi kannattamattomana. Kangas jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

KUNNANHALLITUS päätti, että kunnan liikekiinteistöissä vuokralla olevien palvelualojen yksinyrittäjien vuokra jätetään perimättä ajalla 1.10. – 31.12.2020. Tämän esityksen tarkoituksena on tukea kunnan kiinteistöissä toimivien yksinyrittäjien tilannetta poikkeustilan yli niin, että nämä selviytyvät ja paikalliset palvelut jatkuvat myös poikkeustilan jälkeen. Valmistelussa on otettu huomioon entisessä Siwan kiinteistössä ja Osuuskaupan tiloissa sekä Järviseudun sairaalan tiloissa toimivat yksinyrittäjät, jotka ovat kunnalla vuokralla ja joiden toimiala perustuu lähikontaktissa tuotettuun asiakaspalveluun tai anniskeluun. Näihin ryhmiin kuuluvien yritysten yhteenlaskettu vuokranmaksukertymä on 1 351,92 euroa kuussa. Vastaavassa tilanteessa olevien muiden mahdollisten yrittäjien osalta tehdään päätös erikseen.

TIEDOKSI tuotiin valtiovarainministeriön muutokset kuntien valtionosuuksiin. Vimpelin kunnan uusi peruspalvelujen valtionosuus on muutosten johdosta yhteensä 7 719 269 euroa; lisäystä yhteensä 391 012 euroa ja talousarvioon verrattuna 413 653 euroa. Kunnan verotulomenetysten kompensaatio vuodelle 2020 on yhteensä 1 598 035 euroa, lisäystä talousarvioon 57 267 euroa.

Tiedoksi merkittiin, että kiinteistöstrategia ja Vimpeli 2030 tuodaan käsittelyyn joulukuun kunnanvaltuustoon. Rantakylän koululle ollaan hankkimassa tarvittavat välineet kamppailu-urheilua harrastaville. Tonttikampanjan materiaali on valmistunut ja esillä somessa.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti