”Kunnat ja liitto kävelevät yli ELYn ja akateemisen riippumattoman tutkimuksen” – tuulivoima puhututtaa viikon 22 Järviseudun Sanomissa

JÄRVISEUDUN SANOMIEN viikon 22 muhkea lukupaketti kolahtaa kotisivulle luettavaksi tuttuun tapaan kello 16. Tällä viikolla lehdessä on asiaa muun muassa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen päätöksistä, jotka ovat puhututtaneet paljon. Toimipisteverkon supistaminen palautettiin valmisteluun, mutta päivystysten keskittäminen hyväksyttiin kokouksessa. Lehdessä kerromme Evijärven perheiden vastalauseesta kaavailluille suunnitelmille, jotka sulkisivat neuvolan ovet paikkakunnalta.

Tuulivoimaa on rakennettu Järviseudulle ja uusia hankkeita on edelleen suunnitteilla. Se, kuinka tuulivoimarakentamista suunnitellaan kuntiin, hiertää lappajärveläislähtöistä Jaakko Viinamäkeä. Myös Suomen Luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piirin puheenjohtaja Heli Hämäläinen näkee tilanteessa parannettavaa. Buumi on kova, mutta osaamista ei välttämättä ole.

Vimpeli sai uuden hallinto- ja talousjohtajan, kun Eveliina Nokua-Keisanen aloitti 6. toukokuuta. Joukkoliikenteessä kesä aiheuttaa muutoksia. Lakeuden lukiot kehittivät hankkeessa laatuaan: erityisesti opiskelijoiden lisääntynyt tuen tarve nousi esille.  Vimpelissä on tarjolla näillä leveysasteilla harvinaista herkkua, laitepilatesta. Kauhavalla palkittiin neljä vuoden miestä kerralla. Svitlana Zubenko osallistui Kraatterijärvi Geoparkin kiertoajeluun ja EL Vimpeli kävi sokkoretkellä.

Lappajärvellä kisattiin koululaiskisat ja Kortesjärvellä suunnistettiin isolla joukolla.

Evijärvellä eläkeläiset ovat innostuneet pelaamaan biljardia nuorisotiloissa ja kevään kylvöt siunattiin Kirkonmäellä.

Lue myös nämä jutut

Leave a comment