Lokakuun Loiskeet palaa takaisin juhlimaan

Julkaistu:

Aihe:

KAHDEN viikon kuluttua Hotelli Kivitippuun kerääntyy satoja pelimanneja ja muita kansanmusiikin esittäjiä. Silloin vietetään 30. kerran Lokakuun Loiskeita, perinteisesti lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Tapahtuman järjestää Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys, jonka hallituksen puheenjohtajana toimii Timo Saarimäki.

–Juhlaloiskeisiin saapuu esiintyjiä mahtava määrä, noin neljäsataa, toteaa Saarimäki.

Seurattavaa riittää perjantai-illasta lauantai-iltaan. Saarimäki arvioi, että yksi kohokohdista tulee olemaan loiskemuistelot lauantaina päivällä.

–Rajalan Topi tarinoi lupsakalla tyylillään menneistä vuosista. Hän on kutsunut muisteloihin myös soittajia.

VIIKONLOPUN ohjelmasta kertoessaan Saarimäki potee runsaudenpulaa. Aluksi hän luettelee monia kokoonpanoja lähiseudulta.

Kauempaa tulevat muun muassa suuri pohjalainen Laulu- ja soittoyhtiö Rempallaan sekä pienemmät varsinaissuomalaiset yhtyeet Rykäys ja Nilsbyn Pelimannit.

–Erikseen kannattaa mainita sokea muusikko Jukka Luukkanen, joka tuo mukanaan Reserviläiskuoro Vinosyötön.

Soittajien ohella kuullaan lauluesityksiä, kuten alavutelaista Tiilat ja Pelimannit -kuoroa, sekä nähdään muutamia kansantanssiryhmiä.

LOISKEISIIN pääsylipun ostanut voi liikkua vapaasti esityspaikalta toiselle.

–Se on kuin lippu sisäfestivaalien alueelle.

Yhdistys ja hotelliyhtiö tekevät tiivistä yhteistyötä, mutta niiden roolit pysyvät erillään.

–Hotelli myy pääsyliput ja majoituksen. Yhdistys järjestää esiintyjät ja saa siitä järjestelykorvauksen hotellilta.

Esiintyjien ei tarvitse maksaa sisäänpääsystä, mutta majoittumiset heidän pitää itse kustantaa.

–Me kaikki hallituksen jäsenet osallistumme talkoisiin, mutta aivan erityinen kiitos täytyy antaa Anneli Aholle, joka jälleen vastaa ohjelman kokoamisesta.

EDELLISET kolmet loiskeet olivat Kuortaneen urheiluopistolla. Yhdistyksen hallitus ei ole vielä päättänyt, missä tapahtuma järjestetään vuoden kuluttua.

Saarimäen mukaan sekä Lappajärvi että Kuortane ovat hyväksi koettuja paikkakuntia loiskeiden järjestämiseen. Hän jatkaa, että molemmilta löytyvät omat etunsa.

–Lappajärvellä lähes kaikki esityspaikat saadaan Kivitipussa samaan kerrokseen lähelle toisiaan, kun taas Kuortaneella ne ovat urheiluopistolla eri kerroksissa etäämpänä toisistaan.

Majoituskapasiteetissa pisteet menevät toisin päin.

–Kuortaneen Liikuntahotelliin mahtuu yöpyjiä paljon enemmän kuin Hotelli Kivitippuun.

Ensimmäiset 26 kertaa Lappajärvellä

LOKAKUUN LOISKEET on lappajärveläisten Elsa ja Toivo Rajalan luoma pelimannitapahtuma.

Pariskunta pyöritti Nykälänniemellä muutaman vuoden ajan Kraaterikahviota. Sinne he kutsuivat pelimannit ensimmäisen kerran syksyllä 1990. Vähitellen alkoi yhteistyö naapurissa sijainneen Kylpylä Kivitipun kanssa.

Rajalat järjestivät loiskeet 11 kertaa. Seuraavat yhdeksän vuotta tapahtumasta vastasi kunnan kulttuurisihteeri Mikko Valo ja kolme vuotta Kulttuuriyhdistys Karikko. Vuodesta 2013 lähtien Lokakuun Loiskeista on huolehtinut Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys.

Lomayhtymä Finland perusti hotellikiinteistöön turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen syksyllä 2015. Sen seurauksena loiskeet järjestettiin Kuortaneen urheiluopistolla vuosina 2016, 2017 ja 2018.

Uusi omistaja käynnisti Hotelli Kivitipun toiminnan remontin jälkeen kesällä 2017.

NIMENSÄ mukaisesti Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys järjestää vuosittain Eteläpohjalaiset Spelit.

Ensimmäiset spelit soitetttiin ja tanssittiin vuonna 1972. Vuosikymmeniä tapahtuma kiersi eri kunnissa. Se oli esimerkiksi Lappajärvellä 1977, Alajärvellä 1984 ja Kauhavalla 1987. Viime vuosina paikkana on yleensä ollut Etelä-Pohjanmaan opisto Ilmajoella.

Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat seinäjokelaiset Jarmo Anttila, Jaakko Rajala ja Timo Saarimäki, kuortanelaiset Anneli Aho ja Esa Märijärvi, alavutelainen Elli Asunmaa, kauhajokelainen Niina Kiprianoff ja ilmajokelainen Kirsti Valli.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.