Pääkirjoitus: Vappu, tuli ja meni, Aisaparin 25-vuotista taivalta juhlittiin Lakis Areenalla kevätkokouksen yhteydessä – Pekka Pohjoispäästä vuoden intoilija, Lapua 1976 -elokuvan tekijätiimi mukana Häjyt 2 -elokuvassa, Sosiaalisen median ja pelien sisällön vaikutukset näkyvät koulussa – Aapiskujan koululla tartuttiin aiheeseen yhdessä oppilaiden kanssa, Poliisi varoittaa Snapchatin vaaroista alakouluikäisillä, Levari-tilan kauppa puhututti Vimpelin valtuustossa, Kaupunginhallitus hyväksyi tonttikaupat Kortesjärvellä, Kuhan lisääntymisalue Pihlajasaaren ympärillä rauhoitetaan kalastukselta, Väki virtasi Karvalan nuorisoseuran kevätlounaalle, Maatalousyrittäjävalmennus päätökseen Alajärvellä, Soini-Seura 40 vuotta, Kevätkeikaus kokosi eläkeläisiä yhteisten asioiden ääreen, Lappajärvi-seura kutsuu kotiseutukahveille, hautausmaavaellukselle ja kesänäyttelyyn, Sisua, saunaa, simaa – sukulaisten jäljillä USA:ssa ja Kanadassa Suomesta Minneapolisiin ja Thunder Bayhin, Janne Sankelon Gdansk-yhtye tekee paluun Ääniaalloilla -festivaalin lavalle heinäkuun lopulla, Heinineva – Hengellinen haastaja Hengiksellä, Evijärvi-seuran toimintaan on saatu vahvistuksia, Matintupa sijaistaa Kotasta, Kuinka käy kirjastoautoinvestoinnin?, Petra Olli: ”Hyvinvoinnin parissa toimiminen on palkitsevaa”, Mopoharrastuksesta pienkonekorjaajaksi, Lumoudu lähiluonnosta -retkillä tutustutaan Järviseudun luontokohteisiin, Evijärven metsästysyhdistys aloittaa koiranäyttelyharjoitukset, Liikunta lisää elämänlaatua ja työssä jaksamista –Liikunnasta ei tarvitse hakea fitnessvartaloa, vaan hyvää mieltä, Svitlanan silmin: Toukokuun erityiset päivät, Luonnon hyvinvointi maapallon voimavara, Järviseutulaista elämää digikuvina, Möksyyn aurinkovoimaa?, Veto avasi voitolla, Yleisurheilukuulumisia Evijärveltä, Lakia-Jukola rekrytoi talkoolaisia, Sisäsoutajat taas mitalikannassa, Viikon sana: Pysähdy ja kuuntele, Ari Anttila Paavolan koulun rehtoriksi, Kohtaamisia Ystävyyden kylässä, Uusien oppilaiden hakuaika konservatoriolle alkaa pian – Evijärvellä toimintaan pääsee tutustumaan 15. toukokuuta, Amerikan kautta Kurejoelle – Markku Luoma kirjoitti kummankin isoisänsä sukutarinat, Äitienpäiväjuhla toteutuu Lakis Areenalla!, Soinillinen tulee kuudetta kertaa, Vierasvenesatamalle hinnasto, Teollisuusväriä pääsi maastoon.