VIMPELILÄISELLÄ Mika ja Sami Herralan isännöimällä Niittymaan tilalla kasvatetun suklaahiehon liha on maailmalla laajasti arvostettu herkku. Koostumukseltaan murea ja rasvainen liha on muutaman vuoden sisällä löytänyt tiensä myös suomalaisten kulinaristien keittiöön, mutta sen verran harvinaisesta lihasta on vielä kyse, että suklaahiehojen tuottajia löytyy koko Suomesta vain seitsemän.
–Suklaahiehoksi brändättynä ei taida löytyä muualta maailmasta ollenkaan, pohtivat Herralan veljekset.
Herraloiden suklaahiehot ovat liharoturisteytyksiä eri roduista. Noin puolet hiehoista tulee tilalle 4–6 kuukauden ikäisenä kiven heiton päässä sijaitsevasta välikasvattamosta Herralan Jounilta ja Jenniltä. Loputkin hiehoista tulevat lähialueelta.
Vasikoiden siirtyessä kiinteään ruokaan, niiden ruokaan lisätään suklaatehtaiden sivuvirtana syntynyttä suklaata.
–Suklaa korvaa lähinnä viljaa ruokavaliossa, viljaa annetaan sitten suhteessa vähemmän. Suklaan ja nurmiruokinnan yhdistelmä marmoroi rasvan lihan sisälle ja lihasta tulee todella hyvän makuista. Nurmiruokintaa käytetään pääasiassa ainoastaan Suomessa, Ruotsissa, Kanadassa ja Irlannissa. Muualla käytetään pääasiassa maissia, mutta maissi tekee lihaan enemmän kovaa rasvaa, kertoo Mika.
Niittymaan tila on yksi Atrian sopimustiloista. Atrian tanskalainen yhteistyökumppani ostaa suomalaisilta tiloilta lihan, jalostaa ja markkinoi sen Eurooppaan. Suomalainen liha on puhdasta, turvallista ja laadukasta, ja se on maailman huippuravintoloissa arvossaan.
–Suomalaisen nurmiruokitun hiehon liha on kuusi kertaa voittanut pihvinpaiston maailmanmestaruuskilpailut, muistelee Mika.
SUOMALAINEN kuluttaja voi luottaa siihen, että liha on sitä, mitä paketissa lukee.
–Kaikki kasvatukseen liittyvä kirjataan ylös ja kaikki on jäljitettävissä. Suomessa ollaan todella tarkkoja myös lääkitysten suhteen, ja antibiootteja käytetään täällä huomattavasti vähemmän kuin muualla. Isoissa tuottajamaissa kuten Brasilia, Argentiina, Australia ja USA, rehun seassa syötetään jopa antibioottia ennaltaehkäisevästi. Suomessa tai muissa Euroopan maissa se ei olisi edes laillista, kertoo Mika.
–Euroopassa on paljastunut tapauksia, että hevosen lihaa on myyty naudan lihana. Lihaan on lisätty tuoretta naudan verta, ja testit on näyttäneet lihan naudanlihaksi. Suomessa teurastaja myös pääsääntöisesti myy lihan, Euroopassa taas on monta välikättä ja siksi tämän kaltainen keplottelu on mahdollista. Suomessa sen sijaan pystyt jäljittää lihan tilalle asti ja tarkastaa esimerkiksi mitä rehua eläin on syönyt missäkin kuussa.
Herralat sanovat, että muun muassa edellä mainitun esimerkin takia byrokratiassa on puolensa, mutta säädösten lihantuotannon ympärillä he näkevät ristiriitaisena.
–Suomalaisille tuottajille on todella tarkat säännöt, mutta myyntiin otetaan ulkomaisia lihavalmisteita, joiden tuottaminen ei olisi suomalaisille tuottajille laillista. Meillä kaupan ja julkisen sektorin – kuten kuntien ja kaupunkien – kilpailutuksissa mennään hinta edellä, eikä näillä asioilla joko ole merkitystä, tai niitä ei vaadita.
NIITTYMAAN tilan historia ulottuu vuoteen 1602 asti, Mika ja Sami Herrala ovat tilan 16. isännät.
–Oikeastaan tilan historia ulottuu vieläkin kauemmaksi, mutta vuodesta 1602 se on ollut katkeamattomasti saman suvun hallussa. Samin kanssa ollaan tilaa isännöity vuodesta 2003, kun tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos.
Veljekset kertovat, että aiemmin perunanviljelyyn keskittynyttä tilan tuotantoa on muutettu ja laajennettu moneen otteeseen. Viimeisin iso laajennus tehtiin vuonna 2017, kun tilalle rakennettiin uusi pihatto suklaahiehoille. Ympäristökysymykset, muuttuva byrokratia ja yleinen keskusteluilmapiiri pitävät alan jatkuvassa muutoksessa.
–Isoin haaste varmaankin on pysyä muutoksessa mukana. Vauhti on valtava, pitäisi pystyä kasvamaan, mutta samalla pystyä hallitsemaan, että rahat ei lopu kesken. Oma haasteensa on se, että raha tulee tässä työssä, tuotantotavasta riippuen, vasta 1–1,5 vuotta jälkikäteen.
Veljekset kertovat, että moninainen työnkuva asettaa haasteita myös työntekijöiden löytämiselle. Veljesten lisäksi tilalla työskentelee Samin vaimo Mervi, sekä pitkäaikainen työntekijä Roope Aho.
–Tässä täytyy hallita aika monenlaista. Täytyy ymmärtää eläintä, osata hoitaa ja lääkitäkin sitä, täytyy hallita koneita, ynnä muuta. Voisi sanoa, että uuden työntekijän hommiin perehdyttämiseen menee noin vuosi.
Niittymaan tila on ollut mukana Luonnonvarakeskuksen tutkimuksissa pellon kasvukunnon parantamisessa. Tällä hetkellä tilalla toteutetaan uudistavan viljelyn periaatetta suurella osalla pelloista. Nähtäväksi jää löytyykö Herraloiden jälkipolvista tilan 17. isännät, mutta kiinnostusta maatilan töihin kyllä löytyy.
–Maatalouden on pakko muuttua siihen suuntaan, että tulevaisuudessa voi pitää vapaatakin ja että alasta saadaan kiinnostumaan myös tulevat sukupolvet. Se, että olet töissä 24/7, ei tule toimimaan tämän päivän yhteiskunnassa. Kuinka se sitten ratkaistaan milläkin tilalla, se on vielä arvoitus, mutta mahdollisuuksia on. Esimerkiksi maitotiloja on jo yhteistiloina, pohtii Mika Herrala.
Lue myös:
Maatilayrittäjältä vaaditaan raatamista, bisnesvainua ja onnekkuuttakin – Järviseudun sanomat
Osa sukupolvien pitkää ketjua – Järviseudun sanomat
Karjankasvattajia palkittiin – Järviseudun sanomat
