Mistä tulee maailman paras ja puhtain ruoka? – Somekampanjalla tietoisuutta 

J-P Strang kampanjoi suomalaisen ruoan puolesta. Kasviviljelijän viljelijän kalustoon kuuluu Massey Ferguson vuodelta 1984.
J-P Strang kampanjoi suomalaisen ruoan puolesta. Kasviviljelijän viljelijän kalustoon kuuluu Massey Ferguson vuodelta 1984.
J-P Strang kampanjoi suomalaisen ruoan puolesta. Kasviviljelijän viljelijän kalustoon kuuluu Massey Ferguson vuodelta 1984.
J-P Strang kampanjoi suomalaisen ruoan puolesta. Kasviviljelijän viljelijän kalustoon kuuluu Massey Ferguson vuodelta 1984.

SOSIAALISESSA mediassa näkyvyyttä saanut Parasta ruokaa Suomesta -kampanja on 17 maatalousvaikuttajan yhteistyön tulos. Maaliskuun alusta parin viikon ajan vaikuttajien yhteisellä Instagram-tilillä parasta_ruokaa_suomesta, vaikuttajat jakavat positiiviseen sävyyn tehtyjä videoita maataloudesta ja maaseudun puolesta. Tilillä on yli 35 000 seuraajaa ja ensimmäistä yhteisvideota on katsottu yli 11 000 kertaa. Kaikkiaan videoita on katsottu yli miljoona kertaa. Yksi kampanjassa mukana olevista lappajärveläinen viljelijä Juho-Pekka Strang

–Tuli yllätyksenä, että minua pyydettiin mukaan. Olen pieni toimija Suomen mittapuussa. Mukana on porukkaa ympäri Suomea. Järviseutu on hyvin edustettuna, sillä Vimpelistä mukana on Arttu Kangasaho. Kaikilla mukana olevilla on ennestään somekanava, jossa he jakavat videoita ja kuvia maaseudusta ja maataloudesta.  

Kampanjan alullepanija on kouvolalainen maaseutuyrittäjä Tuomo Turjansalo. Turjansalo kokosi muita somevaikuttajia yhteen ideoimaan. Sen seurauksena syntyi kampanja ja ensimmäinen yhteinen video Nyt on aika toimia! Kampanja kestää pari viikkoa, mutta suuren suosion ansiosta jatkoa on jo suunnitteilla.  

–Tuomon kanssa tunnettiin entuudestaan ainoastaan somen kautta. On katsottu ja kommentoitu toistemme videoita. Alkuvuodesta kokoonnuttiin koko porukalla muutaman kerran videoyhteydellä ja hahmoteltiin mitä kaikkea voitaisiin tehdä. Nyt on aika toimia! -video tehtiin Tuomon käsikirjoituksen mukaan. Jokainen videoi oman osuutensa ja Tuomo editoi siitä sitten veljensä kanssa kokonaisuuden. Tämä pari viikkoa on tällainen alkurutistus. Jatkosta ei vielä ole tarkkaa tietoa, mutta ei se tähän jää, niin hyvin päästiin ihmisten tietoisuuteen. Seuraavasta yhteisestä videosta on jo suunnitelmia. 

Somekampanjan taustalla on huoli maatalouden ympärillä olevasta negatiivissävytteisestä puheesta ja suomalaisen ruoan riittävyydestä. Lisäksi tavoitteena on tuoda tietoisuuteen mistä maailman paras ruoka tulee ja kannustaa lähiruoan suosimiseen.  

Mainos

–Jokainen saa päättää itse mistä aiheesta videoita tekee. Huoltovarmuus ja ekologisuus ovat tärkeitä tekijöitä. Tätä tahtia mitä tilat lopettaa, niin jossain kohtaa tulee nälkä. Suomen huoltovarmuus on hiihtänyt perässä pitkään. Tilojen kokoja kasvattamalla saadaan tehostettua tuotantoa, mutta silloin ollaan myös haavoittuvaisempia. Vakava epidemia laittaa yhden tilan kiinni ja ruoan saatavuus heikkenee. Lähiruoka on minulle tärkeä ja haluan tuoda sitä esille. Mitä lähempänä tuotettua, sitä ekologisempaa se on. Suoraan tilalta ostaminen ja reko- ja muut lähiruokajakelut alkaa yleistyä hitaasti, mutta varmasti. Mikään ei ole ekologisempaa kuin paikallisen tuottajan liha, munat, kurkku ja tomaatti. 

STRANG on toiminut vuodesta 2021 pienen kasviviljelytilan viljelijänä, viljellen yksivuotisia kasveja, viljoja ja rehunurmea. Lisäansiota hän hankkii radiotoimittajan työllä Järviradiolla.  

–Tuli hetki, jolloin oli mahdollisuus tarttua tilaisuuteen. Tärkeintä on toiminnan pitäminen tehokkaana. Perhe ja vanhemmat on tärkeänä tukena ja apuna.  

Sosiaalisen median maatalouden yhteisö Parasta ruokaa Suomesta tuo maataloutta myönteisessä mielessä ihmisten tietoisuuteen. Kampanjan tavoitteena on herättää keskustelua ja ajatuksia ruoan tuotannosta ja kotimaisuudesta. Vaikuttajien videoita löytyy useilta sosiaalisen median alustoilta heidän omilta kanaviltaan ja yhteiseltä Instagram-tililtä parasta_ruokaa_suomesta.   

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti