Järviseudun kuntien toimintaympäristön muutos on rajua. Moneen kertaan tunnistetut Vimpelin vahvuudet: yhteisöllisyys, asukaslähtöisyys ja yrittäjäystävällisyys ynnä muut ominaisuudet eivät ole pystyneet kehitystä muuttamaan tai edes pysäyttämään. Kaikista ponnisteluista huolimatta väki vähenee, kaupalliset sekä julkiset palvelut siirtyvät Alajärvelle, tai kauemmaksi Seinäjoelle.
Kuntavaalit ovat tulossa. Voisiko valtuuston merkittävä uusiutuminen auttaa rakentamaan kunnan idean, joka vastaisi muutoksen haasteisiin tai jopa hyötyisi tästä.
Syntyisikö uuden nuoremman päättäjäsukupolven mukana uudenlaista ajattelua ja näkökulmaa siitä, mikä tulevaisuuden Vimpelin idea voisi olla. Tällaiseen uudenlaiseen ajatteluun tarvitaan uudenlaista arvopohjaa. Tarvitaan enemmän aitoa näkymää tulevaan ja uuteen – näkymää, jota meillä vanhoilla päättäjillä ei riittävästi ole.
Uusien valtuustojen kokoonpano on tietysti äänestäjien päätettävissä. Tulevaa voidaan kuitenkin jossain määrin ennakoida julkaistujen ehdokaslistojen pohjalta. Näen listoilta lupaavia merkkejä päättäjäsukupolven muutoksesta. Monet suurten ikäluokkien ja jälleenrakentamisajan konkarit ovat jäämässä sivuun. Voimakkaasti tämänlaista kehitystä on tapahtunut Vimpelin Kokoomuksen ehdokaslistalla. Edelliseen kuntavaaliin verraten ehdokkaiden määrä on kolminkertainen ja nuorten osuus moninkertainen. Kokoomuksen 12 ehdokkaan suurin joukko on 1980–1997 syntyneitä, eli niin sanottu y-sukupolvi ja nuorempia 2000-luvulla syntyneitä.
Juuri nämä 1980–1997 syntyneet ehdokkaat edustavat aktiivisinta työssäkäyvää ja yrittäjänä toimivaa osaa kuntalaisista.
Näille ehdokkaille on tuttua lapsiperheen arjen sovittaminen työelämän ja toimeentulon vaatimuksiin. Tuttua on päivähoidon, koululaisten ja ikääntyvien omaisten hoidon tarpeet.
Kokoomuksen listalta puuttuvat kokonaan minun aikakauteni jo eläkkeelle siirtyneet konkarit, joita kilpailijoiden listoilla on vielä yllättävän paljon. Kokoomuksen ehdokkaiden keski-ikä 40 vuotta onkin Vimpelin vaaleissa olevien listojen ylivoimaisesti nuorin. Nämä tulevaisuuden ehdokkaat antavat vimpeliläisille mahdollisuudet uudistaa voimakkaasti valtuustoa ja kuntaa ohjaavaa ajattelua. Syntyykö idea, jonka ajatuksin ja voimin Vimpeli jatkaa sekä kuntalaisten että kesäasukkaiden itsenäisenä kotikuntana.
Mielenkiinnolla jään odottamaan, tarttuvatko vimpeliläiset tähän mahdollisuuteen.
Seppo Tuomisalo
varavaltuutettu, Vimpeli