TÄLLÄ HETKELLÄ Ukrainassa naiset synnyttävät lapsensa synnytyssairaaloissa ja perinatologisissa keskuksissa. Koko raskauden ajan he ovat lääkärien valvonnassa. Nykyään on harvoja naisia, jotka synnyttävät kotona. Viime aikoina kuitenkin on ollut tapauksia, joissa naiset suosivat kotisynnytystä. Tietenkin sairaalassa synnyttäminen on turvallisempaa, koska lääkärin apua on saatavilla heti, jos äiti tai lapsi sitä tarvitsee.
Isoäiti kertoi minulle, miten ennen synnytettiin. Hänen vanhin tyttärensä syntyi helmikuussa 1936. Tuo talvi oli ankara. Pakkasta oli jopa 30 astetta ja lunta paljon. Aamulla hän ei tuntenut itseään kovin hyväksi, mutta koska se oli hänen ensimmäinen synnytyksensä, hän ei kiinnittänyt huomiota oloonsa. Silti alitajuisesti hän valmisti ruokaa muutamaksi päiväksi ja siivosi talossa. Hän tarkisti etukäteen itse ompelemansa vaatteet lapselle. Iltapäivällä hänelle tuli seitsemänvuotias veljenpoika kylään. Nainen tunsi itsensä todella huonoksi ja pyysi poikaa menemään hakemaan kotiin miehensä, joka työskenteli kolhoosissa. Pian mies tuli kotiin isoäidin eli kätilön kanssa. Isoäiti oli noin 60-vuotias ja oli koko elämänsä ajan auttanut synnyttäneitä naisia, hän tunsi tämän asian hyvin. Hän pesi kädet ja tarkasti naisen. “Kolmen tunnin päästä on vauva”, sanoi hän. Mies ja isoäiti sytyttivät takan, kuumensivat vettä ja lisäsivät siihen parantavia yrttejä. Kaksi tuntia kului. Tänä aikana isoäiti valmisti yrttijuomaa ja antoi sen naiselle juotavaksi, luki rukouksia. Hänen silittävät liikkeensä naisen selkää ja vatsaa pitkin helpottivat naista, ja jonkin ajan kuluttua vauva syntyi. Se oli tyttö. Isoäiti sitoi napanuoran, pyyhki vauvan kostealla pyyhkeellä ja kääri sen vaippoihin. Heti sen jälkeen hän antoi tytön isälle ja itse auttoi äitiä. Vihdoin isoäiti oli valmis ja mies nosti lapsen äidille. Sanotaan, että vauvan ensimmäiset pisarat maitoa auttavat häntä saamaan voimaa ja suojaavat myöhemmiltä perinnöllisiltä sairauksilta. Myöhemmin isoäiti synnytti muut tytöt vuosina 1938, 1947, 1950 ja 1954 sairaalassa, joka rakennettiin kylään.
Tytölle kehto pajusta tai pihlajasta, pojalle tammesta tai saarnesta
TALOA RAKENNETTAESSA kattoon kiinnitettiin vahva ja luotettava rengas, jotta myöhemmin siihen voitiin kiinnittää vauvan kehto. Nykyään kattoon kiinnitettyjä kehtoja ei juuri käytetä. Vanhemmat laittavat vauvan sänkyyn, joka on valmistettu puusta tai muovista. Aiemmin isä teki tytölleen kehdon pajusta tai pihlajasta, jotta tyttö olisi aina pirteä ja vilkas. Poikavauvalle isä teki kehdon tammesta tai saarnista, jotta poika olisi vahva ja älykäs. Nykyään vauva puetaan vaippoihin, potkuihin ja paitoihin, mutta ennen vauvan vaatteet olivat vaippoja.
Isoäidin ja isoisän talossa on vielä katossa metallirengas, johon aikaisemmin kiinnitettiin vauvan kehto. Muistan, kuinka isoisä teki ja kiinnitti renkaaseen kehdon nukeilleni. Usein siinä kehdossa keinuivat isoäidin kissat, tietenkin vaipoissa käärittyinä. Ja kuinka ilman kehtolaulua? Tietenkin lauloin kissoille ja nukeille kehtolauluja, joita äitini lauloi minulle: “Kissapa harmaa, kissapa valkea, kissa karvainen ei käy talossa. Ei käy talossa, ei herätä lasta. Lapsi nukkuu, kissa naukuu.
Svitlana Zubenko
