KORTESJÄRVELÄISEN Pekka Kivikankaan ura jalkapallomaalivahtina sarjatasolla on kestänyt 50 vuotta, ja lähes saman verran hän on soittanut bassoa. Tällä kertaa keskitymme enemmän Pekan uraan jalkapallon parissa, mutta musiikkia ei voi täysin sivuuttaa. Varsinkin kun maalivahdin ja basistin rooleissa on Pekan mukaan tiettyjä yhtäläisyyksiä.
Kumpi tuli ensin, pallo vai basso?
–Kyllä se pallo oli. Vuonna 1972 oltiin Kokkolassa KJV:n kanssa pelaamassa kahden pelin turnausta. Veli Suoranta ja Tuomo Tikkanen valmensivat. Sarjatasolla aloitin vuonna 1974 D-junioreissa.
Hän aloitti puolustajana, mutta valmentaja Tikkanen havaitsi hänessä lahjakkuutta maalivahtina. Siitä asti hän on seissyt tolppien välissä. Vuonna 1979 Pekka aloitti KJV:n miesten edustusjoukkueessa.
–Mattilan Jounin kanssa aloitettiin samaan aikaan. Olin silloin 17-vuotias.
Pian ammattikoulu vei Pekan Kokkolaan. Uusi paikkakunta tarjosi oppia myös jalkapallon saralla. Hän torjui ykkösmaalivahtina Kokkolan Palloseuran (KPS) A-junioreissa. Sieltä saadut opit ovat kantaneet kauas.
–Kokkolassa opin kaikki ne niksit, mitä maalivahdin hommaan tulee.
Kokkolassa, Seinäjoella ja Kortesjärvellä
KIVIKANGAS pääsi heti menestyksen makuun. Vuonna 1980 KPS:n A-juniorit voittivat piirinmestaruuden. Hänet kutsuttiin myös KPS:n edustusjoukkueen vahvuuteen.
–Muutaman harjoitusottelun olin varamaalivahtina. Peliaikaa ei kuitenkaan siellä tullut. Olin varmaankin vielä liian nuori ja kokematon.
Vuonna 1983 Pekka Kivikangas palasi KJV:n riveihin. Kuitenkin jo vuonna 1985 KJV:n ja Seinäjoen Sisun välisen ottelun jälkeen tuli pyyntö liittyä seuraavaksi kaudeksi Sisun vahvuuteen. Joukkue pelasi kolmannessa divisioonassa. Puolalaisen valmentajan tavoitteena oli nostaa joukkue kolmannesta divisioonasta kakkoseen ja metodit olivat rankat.
–Se oli kovaa treenaamista. Yksissä treeneissä lensi oksennus.
Sarjanousua ei kuitenkaan tapahtunut, ja Pekka palasi KJV:n maalille. Seinäjoen Sisu kuitenkin houkutteli hänet takaisin vuonna 1990. Tuolloin neloseen tippunut Sisu nousi takaisin kolmossarjaan.
–Itse en kuitenkaan enää kolmoseen jatkanut. Jälkikäteen ajatellen, olisihan sitä voinut jatkaakin.
Siitä lähtien Pekka on vartioinut vain KJV:n maalia. Vuonna 2021 hänet palkittiin pokaalilla. Kriteerinä seurauskollisuus.
Sääriluut ja kylkiluut kokevat kovia
UHRAUKSITTA saavutukset eivät ole kuitenkaan tulleet. Vakavia loukkaantumisiakin on ollut. Vuonna 1992 oikeasta jalasta katkesivat molemmat sääriluut.
–Jos siitä jotain positiivista pitäisi sanoa, niin ainakin se oli kauden loppupuolella. Toipuminen kesti kolme kuukautta. Mitään kammoa ei kuitenkaan pelaamiseen jäänyt. Jos epävarmuutta olisi jäänyt, olisin laittanut hanskat naulaan.
Kaksitoista vuotta myöhemmin samaan jalkaan osui uudestaan. Silloin kuitenkin vain toinen sääriluu katkesi.
Kerran vastustaja tuli tökerösti päin kylkeä, vaikka pallo oli jo käsissä. Isku oli kova, mutta Pekka ei luovuttanut.
–Se ei saanut edes varoitusta. Teki mieli käydä lyömässä, mutta peliä oli vielä vartti jäljellä ja tuntui, että pystyn jatkamaan. Seuraavana päivänä menin lääkäriin ja yksi kylkiluu oli murtunut.
Loukkaantumiset ovat olleet riesana 2020-luvulla. Erityisesti ranteen kanssa on ollut ongelmia. Kausi 2024 jäi lyhyeksi. Pekka kertoo, että basson soittoa käsivaivat eivät onneksi ole estäneet.
–Kyllähän se vihloi, mutta kylmäsprayn avulla vedettiin parin kuukauden sisään kolme keikkaakin.
Ajoitus ja rytmitaju yhdistävät basistia ja maalivahtia
USEIMMITEN nuoret haaveilevat jalkapallon parissa hyökkääjän roolista ja bändeissä puolestaan kitaristin. Miten olet päätynyt valitsemaan toisin?
–Yritin kitaraakin soittaa, mutta jotenkin se ei vain tuntunut omalta. Se on jotenkin vaistomaisesti mennyt näin. Kouluaikoinakin pelasin useimmiten maalivahtina.
Onko maalivahdin ja basistin rooleissa jotain yhteistä?
–Kyllä niissä on. Ajoitus ja rytmitaju ovat molemmille tärkeitä ominaisuuksia. Maalivahdin tulee olla myös äkkipikainen ja liikkuva. Samat asiat toimivat myös lavaesiintymisessä.
Jalkapallo ja soittamisen Pekka kertoo olevan elämänsä henkireikiä. Molemmissa tärkeintä on joukkuehenki ja sitoutuminen. Sitoutumisesta joukkueeseen kertoo sekin, että vuosina 1993–2003 hän pelasi kaikki pelit.
–Kaudessa on sellaiset parikymmentä peliä. Eli noin parisataa peliä meni putkeen.
Tiukat voitot ja korkeamman tason joukkueiden haastaminen ovat painuneet mieleen
PITKÄLLE mahtuu paljon hienoja muistoja. Parhaimmat ovat Pekan mukaan tiukat voitot. Esimerkiksi Hyllykallion Myrskystä napattu 1–0 voitto, jossa Pekka teki paraatitorjunnan.
–Vastustaja ampui kahdestakymmenestä metristä aivan yläkulmaan. Jotenkin aavistin sen ja onnistuin viime hetkellä torjumaan.
–Samoin ne Suomen Cup pelit, joissa on voitettu vastustaja ylemmästä sarjasta.
Kumpi on tärkeämpi, pallo vai basso?
–Se on vaikea kysymys. Kyllähän totuus on se, että jalkapallossa fyysiset rajoitteet tulevat iän myötä vastaan ja jossain vaiheessa on lopetettava. Basson soitossa ei niinkään, joten sitä ainakin tulen jatkamaan.
–Mutta kyllä jalkapallo näin kevään lähestyessä kovasti kutkuttelee. Se joukkueen kanssa yhdessäolo on jalkapallossa kaikkein parasta. Katsotaan mikä tilanne on keväämmällä, kun kausi lähenee. Toteaa Pekka arvoituksellisesti uran jatkumisesta.
Jani Kielinen
