Möksyn alue on Alajärven elinvoimaohjelman kärkiteemoja

ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto hyväksyi 27. tammikuuta kaupungin elinvoimaohjelman vuosille 2025–2028.
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto hyväksyi 27. tammikuuta kaupungin elinvoimaohjelman vuosille 2025–2028. Kuva on elinvoimaohjelman kannesta.

ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto hyväksyi 27. tammikuuta kaupungin elinvoimaohjelman vuosille 2025–2028.

Kuisma Kujala (kesk.) esitti keskustan valtuustoryhmän esityksenä, että elinvoimaohjelman matkailukohteisiin sisällytetään Valkealammen ja Suokonmäen alueet eli kaikki geopark-kohteet. Jukka Pekka Matintupa (sd.) esitti, että kolmas sektori sisällytetään elinvoimaohjelman luetteloon yhteistyötahoista (pitovoiman edistäminen). Lisäykset hyväksyttiin.

Ohjelmassa elinvoimaksi luetaan kaikki alue- ja kuntataloudelliseen perustaan sekä kasvuun liittyvät osatekijät, jotka voidaan jakaa koviin eli mitattavissa oleviin ja pehmeisiin eli esimerkiksi ilmapiiriin, identiteettiin ja kulttuuriin liittyviin seikkoihin. Alueen menestymiseen kovenevassa kilpailussa tarvitaan molemmat, jotta voidaan erottautua.

Monet tunnusluvut näyttävät Alajärven osalta hyviltä, mutta esimerkiksi huoltosuhde on vertailussa heikko eli punaisella. Yritysten määrä Alajärvellä on viime vuosina kasvanut, samoin niiden liikevaihto, mutta työpaikat avoimella sektorilla ovat vähentyneet. Työpaikkaomavaraisuus on 99,5, työllisyysaste 75,1, työttömyysaste 7,1 ja taloudellinen huoltosuhde 173 eli 173 ei-työllistä sataa työllistä kohtaan.

Elinvoimaohjelman kärkiteemat ovat Möksyn alueen suunnittelu ja kehittäminen, vuokra-asunnot, yrittäjyys ja pitovoiman parantaminen joukkoistamalla. Möksyn osalta tehdään selvitys liittyen uusiutuvaan energiaan ja käynnistetään kaavoitus, joka mahdollistaa investoinnit sekä etsitään toimijoita alueelle. Muut teemat ovat koulutustarjonta, keskustan ranta-alue ja matkailukohteet (Alvar Aalto, Nelimarkka-museo, Valkealampi, Suokonmäki).

Ohjelmassa mainitaan myös joukkoliikenteen ja tieliikenneyhteyksien kehittäminen, nuorten yrittäjyyden edistäminen ja elintapaohjauksen kehittäminen.

Visio tuleville vuosille on, että Alajärvi on elinvoimainen ja houkutteleva kaupunki, joka tarjoaa kestävän ympäristön elää, työskennellä ja kehittyä. Kaupunki tunnetaan vahvasta identiteetistään, yhteisöllisyydestään ja monipuolisista palveluistaan, jotka houkuttelevat uusia asukkaita ja yrityksiä sekä tukevat nykyisiä. Alajärvi sopeutuu ja tarttuu rohkeasti tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Lue myös nämä jutut

Faktaa vai mutua? -matkailuillassa tarkasteltiin alueen vetovoimaa lomailijan näkökulmasta – ”Pohjalaista hulluutta ei ole vielä osattu valjastaa matkailuun”  – Järviseudun sanomat

JPK oli vähällä yllättää sarjakärjen – Viikon 5 Lyhyitä uutisia – Järviseudun sanomat

Leena Franssila-Karvisen haastattelu: ”Kaikkien olisi tärkeää löytää omat juurensa luontoon”  – Järviseudun sanomat

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti