Koulupäivät Aapiskujalla – Lyhyitä Uutisten viikon uutisia koululaisilta

Lelupäivänä voi saada seuraa vaikka koulun omasta nallesta.
Lelupäivänä voi saada seuraa vaikka koulun omasta nallesta.

Järviseudun Sanomat vieraili Aapiskujan koululla Vimpelissä 16. tammikuuta. Viikon päästä saimme oppilailta nipun uutisia ja kirjoituksia Uutisten viikon piristykseksi. Uutisten viikkoa vietetään 27.1.–31.1.2025.

Lelu- ja pelipäivä koulussa 

JOKA kuun viimeinen perjantai saavat kolmos- ja nelosluokkalaiset pitää lelu- ja pelipäivän. Silloin saa tuoda lelun kotoa tai leikkiä koulun leluilla. Myös näytelmiä saa tehdä käsinukeilla tai roolivaatteilla. Oppilaat ovat esimerkiksi tuoneet kouluun pehmoleluja, kauko-ohjattavia autoja ja leluhahmoja. 

Mikael, Julius, Eeli, Joni 

Eväsvälkät 

KUN koululla on eväsvälkkä ja koululaisilla on pitkä päivä, saa ottaa eväitä kouluun. Oppilaat ottavat yleensä evääksi patukoita ja pillimehua. Eväsvälkkä alkaa kello 12.30 ja loppuu 12.45. Koulussa on pidetty kioskia, josta on voinut ostaa joskus vähän karkkia, patukkaa, sukulakua, pillimehua ja chilipähkinöitä. Kioski ei ole enää toiminnassa, koska Vimpelin kunta maksaa 1.–3.-luokkalaisten eväät. 

Elmeri, Aaro, Jori, Timpa 

Koululiikunta Aapiskujan koululla 

AAPISKUJAN koululla on sali. Ulkona on jalkapallomaaleja sekä koripallokoreja. Sekä ulkona, että sisällä on liikuntavälineitä. Talvisin ulkona on luistelujää. Aapiskujan nelosluokkalaisten lempileikkejä on esimerkiksi kahden tulen välissä, jalkapallo, koripallo ja temppuiluradat.  

Viimo, Niilo, Elias, Onni, Oliver 

Koululaistaksi ajoi ojaan 

KOULULAISTAKSI ajoi ojaan keskiviikkona 22. tammikuuta. Onneksi kukaan lapsista ei ollut kyydissä. Keli oli tosi huono, koska oli liukasta ja lumista. 

Emil, Julius, Aapo, Ossi 

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti