LUONTO on ehtymätön inspiraation lähde alajärveläiselle Leena Franssila-Karviselle. Se on tarjonnut kokonaisvaltaista hyvinvointia, oppimisen ja opettamisen riemua sekä loputtoman käsityömateriaalien aarreaitan.
Luokanopettajan työssään Alajärvellä Hoiskon koulussa Leena kokee tärkeäksi tuoda luontoa myös lasten lähelle.
–Luontohan on joka paikassa, ja sieltä löytää aina jotain uutta ihmeteltävää. Ja mitä enemmän siitä tiedät, sen enemmän osaat sen monimuotoisuutta havainnoida ja sitä hyödyntää. Oppilaiden kanssa luontoa on havainnoitu esimerkiksi retkeilemällä ja tutkimalla ympäristöä. Tekemisen ja omien havaintojen kautta asiat jäävät lapsille paremmin mieleen kuin oppikirjojen sivuja katselemalla, sanoo Leena.
–Lasten ja aikuistenkin johdattaminen luonnon pariin on minulle oikea intohimo. Tämä on vahvasti arvolähtöistä toimintaa. Kaikkien olisi tärkeä löytää omat juurensa luontoon, sillä luonto ja sen hyvinvointi on elämämme edellytys.
Lapsuudenkodin miljöö Koskenvarrella on tarjonnut tähän monenlaisia mahdollisuuksia. Monenlaisia projekteja, kuten hyötyviljelyä, kerho- ja kurssitoimintaa ja yökouluja onkin toteutettu siellä.
–Aika monen luokan kanssa on täällä meillä vietetty yökoulua. On esimerkiksi käyty lasten kanssa marjassa ja tehty yhdessä mehua, kalastettu ja sienestetty. Tällainen toiminta opettaa lapsille käytännön kokemuksen kautta monenlaisia tärkeitä taitoja: yhteistyötä, tietoa, kädentaitoja ynnä muuta. Se jos mikä on elinikäistä pääomaa, pohtii Leena.
–Uskon, että ihmisellä on luontainen tarve olla yhteydessä luontoon ja käsillä tekemiseen jo lapsesta saakka. Luontoa voi hyödyntää loputtomasti ja onhan se myös terveyden tuoja niin monella eri tapaa, kaiken ikäisille.
Kevään projekteihin kuuluu muun muassa lavapuutarhan rakentaminen koululle, johon lasten kanssa suunnitellaan ja tehdään kylvöt.
–Lapset ovat tietysti asiasta ihan innoissaan.
Herätys luonnon merkitykseen
Elämään on kuulunut ainoastaan yksi ajanjakso, jolloin luonto ei ole ollut osa päivittäistä elämää.
–Lähdin Helsinkiin opettajaksi opiskelemaan vuonna -85 ja siellä olin hetken aikaa ikään kuin tyhjiössä, oli sellainen olo, että jotain puuttuu. Erikoistuin biologiaan, koska ajattelin sen olevan minulle helppoa. Tunsin entuudestaan paljon kasveja, kiitos äidin, joka niitä aina opetti ja esitteli. Erikoistumisjakson kenttäkurssilla Lammilla lähdimme kerran aamuyöllä linturetkelle. Siellä upeassa hämäläisessä luonnossa yhtäkkiä havahduin, että tämä on se elämäni puuttuva palanen! En jotenkin ollut kaupungissa ymmärtänyt hakeutua luonnon pariin, sillä aiemmin elämässä luonto oli ollut kaiken toiminnan itsestäänselvä ympäristö. Kokemus siinä maiseman äärellä oli hyvin voimakas. Muistan vieläkin tarkasti sen paikan, maiseman ja tunteen, muistelee Leena.
–Siitä alkoi aktiivinen retkeily. Kun into ja luonnontieto yhdistettiin lasten kanssa toimimiseen, alkoi ensimmäinen työura hahmottua. Opiskeluaikana kesät kuluivat Hangon saaristossa lasten luontoleirien ohjaajana, myöhemmin luontokouluopettajana. Ensimmäiseltä leiriltä löytyi myös auringon paahtama nuori mies, josta tuli puolisoni.
Vantaalla Leena kertoo kuluneen kaikkiaan 12 vuotta.
–Olin siellä Vantaan luontokoulun perustajaopettaja, joka oli silloin Suomen ensimmäinen suomenkielinen luontokoulu. Heti aluksi pyrittiin auttamaan kouluja ja päiväkoteja hyödyntämään omaa lähiluontoaan ja pihojaan toiminnassa. Olin vuonna -91 suunnittelemassa päiväkotien pihoille viljelylaatikoita, mutta terveystarkastaja oli sitä mieltä, että ”kaikki mikä on ollut kosketuksissa multaan, on lähtökohtaisesti terveysriski”, naurahtaa Leena.
–Multaporkkana päiväkotilapsen kädessä ei siis tullut kysymykseenkään. Onneksi nyt jo ymmärretään paremmin luonnon terveysvaikutuksia. Tuohon aikaan oli harvinaista viedä kaupungin koululaiset tai päiväkotilapset luontoon, saati rakennella viljelylaatikoita. Nyt on jo lapsille tarjolla luontotoimintaa ja esimerkiksi metsäpölyrasvaa, josta he saavat hyödyllisiä mikrobeja ihon kautta. Kuten agronomikummisetäni Erkki kerran sanoi, uusien ajatusten läpivienti vie 30 vuotta. Hän kertoi esimerkiksi, että jo yli 30 vuotta sitten tiedettiin kaikki kauran terveysvaikutukset ihmiselle, mutta vasta nyt 30 vuotta myöhemmin kaura on joka paikassa.
Vuodenajat rikkautena
LEENA on sitä mieltä, että jokaisella ihmisellä pitäisi olla kasvihuone.
–Jos ei muuta, niin edes istuskelua varten.
Kotipihassa Koskenvarrella on kaksi kasvihuonetta, toinen isompi ja toinen pieni. Molemmat tuottavat monipuolisesti satoa hedelmistä, juureksista ja kasviksista, jotka sitten jatkojalostetaan, kuivataan tai pakastetaan.
–Lisäksi löytyy marjapensaita ja puita joka lähtöön. Kun kasvattaa kaikenlaista ja viihtyy luonnossa, niin sanonta ulkoilu, joka on vastapainoa pääosin sisällä vietettävälle ajalle, on saanut rinnalleen käsitteen sisäily. Kesällä olen oikeastaan kaiken ajan pihalla, sisällä käydään vain hetkellisesti sisäilemässä, nauraa Leena.
Elämän suurimpina rikkauksina Leena pitää vuodenaikoja ja luonnon kiertokulkua.
–Nautin suunnattomasti siitä, että saan olla mukana luonnon kiertokulussa. En yhtään harmittele vuodenaikoja, kun jokainen niistä tuo tullessaan omat kohokohtansa. Luonto kasvaa, kuolee, ja muuttuu koko ajan. Se tarjoaa joka päivälle jotain erilaista. Materiaalinkin näkökulmasta kiertokulkua voi edistää. Mikään luonnosta peräisin oleva ei ole jätettä, vaan sen voi aina hyödyntää johonkin, Leena muistuttaa.
–On hienoa saada tuntea olevansa osa luontoa. Tietysti luonnon tunteminenkin tekee sen tunteen, että mitä enemmän tietää, sen enemmän huomaa. Luonnon mahti on valtava, ja se on joka paikassa. Jos ihminen hylkäisi jonkun paikan, luonto ottaisi sen äkkiä haltuun.
Luonnon tietämyksestä voi hyötyä joskus yllättävissäkin paikoissa.
–Kaupungissa kun asuttiin, ei aina tiedetty milloin mustikat on kypsiä, koska lähimpään metsään oli matkaa. Mutta Tuomiokirkon portailla näkyvistä lintujen sinisiä kakkaplänteistä tiesi, että mustikka-aika oli alkanut, nauraa Leena.
Sen hän kertoo huomanneensa, että lapset maaseudulla eivät välttämättä sen enempää osaa nimetä kasveja ja eläimiä kuin kaupunkilaisetkaan.
–Ihminen on vieraantunut luonnosta ja täällä maaseudulla taas luontoa pitää niin itsestään selvänä, pohtii Leena.
Luontotietämystä hän on yhdessä puolisonsa kanssa jakanut Alajärvellä järjestämällä luonto- ja retkeilykursseja, sieni- ja puutarhakursseja ja muun muassa Lasten Kesälaidun -leirejä, joissa lapset viljelivät omia pikku palstojaan.
–Mieheni Petteri on biologi. Hän on Alajärven Jamilla muun muassa opettanut luonto-ohjaajia, ja on luonnosta nauttija, kuten minäkin. Vaikka hän kyllä on enemmän sellainen fiilistelijäretkeilijä, minä enemmän keräilijä. Päässä muhii kaikenlaisia ajatuksia tuleville projekteille, kuten luontoretkille, mutta ne saavat vielä jäädä odottamaan toteutustaan sopivaan ajankohtaan.
Lue myös nämä
Koivunmahla viininvalmistuksessa on alajärveläinen innovaatio – Järviseudun sanomat
Kesän sato ja luonnon antimet vetivät väkeä Sadonkorjuumarkkinoille – Järviseudun sanomat
