PERJANTAINA tammikuun 31. päivä vietetään ensimmäistä kansallista Ammattiosaamisen päivää, jonka tarkoituksena on nostaa esiin ammatillisen koulutuksen merkitystä ja juhlistaa taitavia osaajia. Päivän suojelijana toimii opetusministeri Anders Adlercreutz.
Ammattiosaaminen on nykyajan työelämässä yksi tärkeimmistä menestystekijöistä. Mitä ammattiosaaminen oikein tarkoittaa? Yleisesti sillä tarkoitetaan jonkin tietyn ammatin tai ammattialan vaatimia tietoja, taitoja ja osaamista, jotka mahdollistavat työtehtävien laadukkaan suorittamisen. Ammattiosaamiseen sisältyy teoreettisten ja käytännöllisten taitojen lisäksi myös sosiaaliset taidot, ammattietiikka ja halu jatkuvaan oppimiseen.
Ammattiosaamisen kivijalan muodostaa teoreettinen pohja, joka toimii perustana käytännön taidoille. Teoria auttaa ymmärtämään miksi ja miten asiat toimivat niin kuin toimivat. Ammattiin liittyviä käytännöllisiä taitoja harjoitellaan opiskeluaikana sekä oppilaitoksessa että työpaikalla tapahtuvan oppimisen yhteydessä. Ammattiosaamiseen kuuluvat myös ammattietiikka ja asenne, joiden kohdalla korostuu vastuunotto omista työtehtävistä ja niiden tuloksista sekä positiivinen asenne työntekoa kohtaan. Työelämän muuttuessa nopeasti myös halu jatkuvaan oppimiseen sekä omassa työssä että omasta työstä ovat keskiössä, mutta myös ulkopuolista lisä- ja täydennyskoulutusta tarvitaan monissa ammateissa. Ammattiosaaminen ei rajoitu vain tiedolliseen ja taidolliseen osaamiseen, vaan sosiaalisilla taidoilla on myös tärkeä rooli. Yhteistyötaidot ja kyky viestiä selkeästi mahdollistavat tiimityöskentelyn ja verkostoitumisen, jotka ovat välttämättömiä taitoaja tämän päivän työelämässä. Joskus kuulee käytettävän myös käsitettä ammattisivistys, johon kuuluu ammattiosaamisen lisäksi muun muassa ammatillinen ylpeys, toisten ammattien arvostaminen ja kestävä kehitys.
Ammattiosaamisen kehittyminen ammatillisessa koulutuksessa on asiakas- ja työelämälähtöistä yhteispeliä, johon tarvitaan opiskelija, oppilaitos ja työpaikka. Ammatillisen osaamisen päivänä kiitos kuuluu kaikille ammattiosaajille, mutta erityisesti ammatillisen koulutuksen opettajille ja työpaikkaohjaajille, jotka jakavat omaa osaamistaan tuleville ammattiosaajille. Hyvää Ammattiosaamisen päivää kaikille ammattiosaajille!
Anu Raudasoja, rehtori
Järviseudun ammatti-instituutti JAMI