OULULAINEN evankelista Pirkko Vesavaara julistaa Sanaa Vimpelin kirkossa lauantaina 1. helmikuuta kello18.
Hän on vieraillut Järviseudulla usein ja pitää ”Herätys”-nimistä ohjelmaa säännöllisesti TV 7:ssä.
Kotisivuillaan hän kirjoittaa: ”Sain ottaa Jumalan kutsun vastaa vuonna 1993. Sain vapautua ja aloittaa uuden elämän uskoen Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajana. Siitä alkoi koulutus Jumalan Sanan kautta, tutustuminen ja rakastuminen uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen.”
Tämä sama Jumalan kohtaamisen mahdollisuus jossain elämämme vaiheessa on luvattu jokaiselle. Jokaiselle on luvattu ”etsikkoaika” tai -aikoja, jolloin Jumala erityisesti vetää häntä puoleensa. Eli jos taivaan portilla jääkin ulkopuolelle, ei voi sanoa, ettei minua ole koskaan kutsuttu. Kutsun voi siis joko ottaa vastaan tai kieltäytyä. Vastaanottaessaan ihminen syntyy uudesti ylhäältä, eli tulee uskoon.
Tätä ilosanomaa Pirkko Vesavaara julistaa, mukana on myös Leena Kataja ja musiikissa palvelevat Bodil ja Petri. Illan päätteeksi on rukouspalvelua ja tilaisuuteen ovat kaikki tervetulleita.
Helka Tuomisalo