Kohti keveämpää kemikaalikuormaa 

Omaa kemikaalikuormaa on helppo keventää vaikkapa vaihtamalla kosmetiikka luonnonkosmetiikkaan. Kuvituskuva Freepik.
Omaa kemikaalikuormaa on helppo keventää vaikkapa vaihtamalla kosmetiikka luonnonkosmetiikkaan. Kuvituskuva Freepik.
Julkaistu:
Kategoria:

TIETO lisää tuskaa, sanotaan. Minulle sanonta tarkoittaa sitä, että kun tietoisuus lisääntyy, ei maailmankuvan muuttuessa ole enää paluuta entisiin toimintamalleihin. Näin on omalla kohdallani käynyt muun muassa kemikaalien käytön suhteen.   

Vaikka kaikkien kemikaalien terveyshaittoja ei vielä edes tunneta, on niiden todettu vaikuttavan hormonitoimintaan, immuniteettiin tai terveyteen ylipäänsä. Erilaisille kemikaaleille ja mikromuoveille altistumista tapahtuu ainakin ihon, hengitysilman ja ruuan/juomien kautta.  

Mikromuovia ja kemikaaleja on kaikkialla, eikä niitä pääse täydellisesti pakoon, vaikka kuinka yrittäisi. Kuormaa voi kuitenkin huomattavasti keventää päivittäisillä valinnoilla. 

Itse aloitin muutama vuosi sitten kemikaalikuorman pienentämisen kosmetiikasta ja vähensin putelien määrää radikaalisti. Suurin osa ihmisistä ei saa kosmetiikan kemikaaleista oireita (en minäkään saanut), mutta se ei silti tarkoita, etteikö altistumista tapahtuisi. Meikit vaihdoin pääsääntöisesti luonnonkosmetiikkaan, samoin tuoksut, rasvat, saippuat ja kasvojen puhdistusaineet. Siivoukseen löysin siivoussaippuan. Toki vieläkin karsittavaa löytyy.  

Hämmästyttävää kuitenkin on, kuinka luonnontuotteista on löytynyt vastaavia ja jopa parempia vaihtoehtoja aiemmin käytettyjen kemikaalien tilalle. Ripsiseerumin olen vaihtanut risiiniöljyyn, hampaiden valkaisuun liittyvät tuotteen vaihtuivat kookosöljyn purskutteluun, enkä tyytyväisempi voisi valintoihini olla. 

YLE uutisoi kesällä 2024 jutun Tutkija järkyttyi siitä, miten paljon mikromuovia löysi ihmisten aivoista. Aiheesta puhutaan edelleen mielestäni huolestuttavan vähän. Mikromuovi suolistossa, verenkierrossa tai aivoissa ei maalaisjärjellä ajateltuna kuulosta hyvältä, ja se on saanut pohtimaan myös omia tottumuksia. Loppuvuodesta päätin, että vuoden 2025 aikana hävitän keittiöstä kaikki muoviset kapustat, kulhot ja pullot. Tilalle tulee lasia, puuta ja terästä. Samalla myös viimeinenkin teflon-pinnotteinen paistinpannu saa kyytiä ja aion vihdoin – noin vuoden suunnittelun jälkeen – tehdä astianpesuainetabletteja itse.  

Pienillä arkisilla valinnoilla on helppo tukea sitä tärkeintä pääomaamme, terveyttä. Mutta stressiä ei tästä(kään) kannata ottaa.  

Johanna Korkea-aho 

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti