Varkaus, vetoomuksia ja nostalgiaa – Viikon 2 digilehti ilmestyy pian

Viikon digilehti ilmestyy tuttuun tapaan jo tänään kello 16!
Viikon digilehti ilmestyy tuttuun tapaan jo tänään kello 16 mennessä!

Nappaa tästä lukuvinkit talteen!

Lappajärveläissyntyinen kommodori Heikki Lamminen toimii Tallinnassa maamme Viron, Latvian ja Liettuan puolustusasiamiehenä Suomen puolustusvoimien edustajana diplomaattistatuksella. Lamminen on tehnyt näyttävän uran puolustusvoimien palveluksessa ja olisi voinut siirtyä eläkkeelle jo vuonna 2019, mutta jatkoi työskentelyä. 

Lappajärven keskustassa sijaitsevan Ksenian tuvan tiloihin tunkeuduttiin torstaina tammikuun 3. päivänä.

Elämä kuljetti Kymin tytön Airan Lappajärvelle – “Kaikki elämässäni on ollut johdatusta” Aira Väkeväinen asuu Lappajärvellä Haaponiemessä. Korkeasta iästään huolimatta Aira on pysynyt terveenä niin muistiltaan kuin liikuntakyvyltäänkin. Pirteä Aira ajaa edelleen autolla muun muassa kauppa- ja kirkkomatkat, sekä hoitaa kotitalouden ilman apuja.

Järviseudun alueen nuorison parissa toimivat tahot lähestyivät marraskuussa Osuuskauppa KPO:ta vetoomuksella, jossa toivottiin sen sallivan kauppojensa olla myymättä energiajuomia alle 15-vuotiaille. Vetoomukseen vastattiin, että Energiajuomia myydään jatkossakin lapsille – ainoastaan lakimuutos mahdollistaisi myyntikiellon

Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuran hallitus ilmaisee huolensa koskien kaupungin uutta avustussääntöä ja sen valmisteluprosessia. Lue avoin kirje Kauhavan elämänlaatulautakunnalle ja sivistysjohtaja Jonna Heikkilälle tästä.

Särkikylän kuppilassa oli tunnelmaa. Kyläläisiä yhdisti 1950-luvulla perustettu Mäensyrjän kahvila, joka siirtyi Paavo Ranta-ahon omistukseen. 

”Koko Eeron elämä on ollut museon historiaa” – Nelimarkka-museon historiateos valmistui. –Siinä on paljon Eeron omaa ääntä, aikakauden kuvausta ja ajan henkeä, kertoo Maria Lampinen.

Lappajärven Lions Clubin joulukuun hyväntekeväisyysaktiviteetit onnistuivat.

Nämä ja monta muuta uutista saat luettavaksesi kello 16 tästä!

Osta tämä lehtikioskistamme.

Jaa Somessa

Facebook
X (Twitter)
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Jätä kommentti